Retkikunnan uudenvuoden toivotukset

Retkikunta palannut kakkosesta takaisin ykköseen.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Expedition returned from camp 2 to camp 1.

Happy New Year to All!

Expedition is doing well.

Kätkö kakkoseen

Kärki liikkuu kohti kakkosta (ei sitä kakkosta), kätkön teko lastille (ei sellaiselle lastille) siis kohta käynnissä.

Front group moving moving towards camp 2 and soon preparing a hide for the equipment.

Carlos sprinttasi, muut makoili

Makoisaa makoilua ykkösessä. Carlos sprintasi baseen ja takaisin. Huomenna kakkoseen.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Enjoying relexing time at camp 1. Carlos sprinted to base camp and back. Tomorrow heading to camp 2. All ok with expedition.

Retkikunta kokonaisuudessaan 1.leirissä

Muutama minuutti sitten saadun tekstiviestin perusteella koko retkikunta on saapunut onnistuneesti ykkösleiriin (5001 m). Ja retkikunnalla kaikki hyvin.

According to SMS received few minutes ago expedition reach successfully camp 1 (5001m). And expedition is going well.

Viimeiset hetket ”sivistyksen” parissa

Tässä blogimerkinnässä kaikki retkikunnan jäsenet kertovat omia tuntojaan ennen kuin nousemme ylempiin leireihin ja kohti Aconcaguan huippua. Olemme ylemmissä leireissä noin viikon ja kuten aikaisemminkin on todettu, blogia päivitetään sieltä ainoastaan tekstiviestein.

Ilma ohenee – tunnelma tiivistyy

Kirjaimellisesti, sillä tästä eteenpäin majoitumme kahteen telttaan. Näin ollen kahden hengen telttakunnat ovat pian historiaa. Retkikunnan taival on ollut karikkoinen, sillä jouduimme evakuoimaan yhden jäsenen Casa de Piedrasta korkean kuumeen vuoksi. Luonnollisesti kaikki olivat asiasta hyvin pahoillaan, mutta ratkaisu oli ainoa mahdollinen ja samalla oikea. Olemme sairastelleet kohtuullisen tiiviisti ja vasta nyt alkavat kaikki olla kunnossa. Oma taipaleeni on sujunut kohtuullisen mallikkaasti ja jalka on toistaiseksi noussut varsin kevyesti. Alarinteiden juoksukilpailuja ei ole pidetty, eikä pidetä, sillä tunnetusti niillä ei ole valloitettu yhdenkään vuoren huippua. Voisin sanoa oman asenteeni olevan määrätietoinen, mutta samalla nöyrä. Katsellessaan näitä jylhiä maisemia ymmärtää hyvin pian jäävänsä uhoamiskilpailussa toiseksi. Huipulle pääsee, jos vuori sen sallii. On ollut upeaa ihailla jylhiä maisemia ja samalla havaita sivistyksen jäävän yhä kauemmas taa. Tähtikirkkaat ja kirpeän viileät yöt. Vuoriston kuiva ja raikas ilma sekä ajoittaiset kivi- ja lumivyöryjen jylinät ovat siivittäneet matkaamme. En oikeastaan enää tiedä mikä viikonpäivä on menossa. Olen nauttinut kaikesta ja kaiken aikaa. Totaalin irtautuminen arjen kahleista, oman retkikunnan kaverit, muut kiipeilijät ja ympärillä kohoavat huiput ovat enemmän kuin tarpeeksi. Joku voi tietenkin ihmetellä miksi joku haluaa viettää lomansa näissä oloissa, mutta koettuaan tämän kaiken varmasti ymmärtää. Ja jos ei ymmärrä, ei varmasti ole tarvettakaan. Tämä kaikki on ollut jo tähän mennessä upeaa. Huomisesta eteenpäin alkaa todellinen uurastus kun kiipeämme leirien välejä ja yritämme sopeutua yhä ohenevaan ilmaan, samalla kun kannamme tavaraa ylöspäin. Edessä on varmasti hapottavia jalkoja, palelevia raajoja, päänsärkyä ja henkistä koettelumusta. Mutta se kaikki on niin palkitsevaa. Toivon todella, että vuori suo meille mahdollisuuden yrittää Polish Directia ja oma fyysinen sekä henkinen kanttimme mahdollistaa nousemisen Etelä-Amerikan korkeimman vuoren huipulle. Yksi ja yhdessä, samaa henkeä kaikki täynnä; kukin tavallaan. Taivallamme leiristä toiseen. Jaamme taakkojamme ja ihailemme jylhiä rinteitä ympärillämme. Iholla viileä, joskus jopa purevan kylmä tuuli, jatkamme yhä ylöspäin. Matkalla kohtaamme myös heitä hiljaisia, jotka liikaa yrittivät. Minä kutistun täällä, löydän uuden nöyryyden, joskus sitä on vaan pieni; tahtomattaankin. Yhdessä istumme leirissä, ehkä teltassa, tuulen voimakkaan piestessä teltan kankaita. Keittimen lämmittävä pöhinä taustalla, jaamme kokemuksiamme, tunteitamme ja taakkojamme yhä uudelleen. Askeleen lähempänä, kuitenkin edelleen tuhat liian kaukana. Yksi ja kaksi – askeleet pareittain, hakku iskeytyy rinteeseen, jäätä ropisee kasvoille. Kruksin läpi kavuten, valehuippujen läpi puuskuttaen, tavoite kirkkaana mielessä siintäen ja ehkä lopulta Suomen lippu nousee korkeimmalle. Kenties onnistumisen kyynel silmäkulmassa. Vaan voi se olla myös tuskan kyynel; piiskan sivallus kasvoille, huipun siintäessä liian kaukana. Kiitollisena otamme vastaan sen minkä meille annat. Luottavaisin mielin lähden huomenna ylöspäin.

- Miquel

Hyvällä mielellä ylöspäin

Perusleiriin lähestyminen sujui ihan kohtuullisesti. Hitaasti hyvä tulee, on toiminut kohdallani paremmin kuin hyvin. Samalla metodilla jatkan tästä eteenkin päin. Lepopäivät perusleirissä ovat olleet paitsi fysiikan lepuuttamista ja korkeuteen sopeutumista, myös erinomaista henkistä lepoa. Kirjan kanssa olen edennyt vain muutaman kymmenen sivua eikä pelikortteja ja noppia ole edes vielä korkattu. Jotenkin vain teltassa ja ulkona kivillä ellunkanailu on ihan riittävää ajanvietettä. Mitään muuta ei kaipaa. Lepo on tosiaan tehnyt tehtävänsä. Mukava taas lähteä huomenna eteenpäin. Toistaiseksi ei ole ilmennyt ihmeemmin korkean paikan oireitakaan. Ekana yönä perusleirissä päätä särki jonkin verran, mutta sekin meni ohi vettä juomalla (ja vessassa ravaamalla). Sen jälkeen olen noudattanut perusleirilääkärin neuvoa olla juomatta enää seiskan jälkeen, niin ei ole tarvinnut enää yöllä lähteä vessareissulle ja olen nukkunut tosi hyvin. Kelit ovat olleet perusleirissä odottamaani lämpimämpiä ja yöllä -29 makuupussia ei ole voinut pitää kuin vähän peittona. Tähän mennessä reissu on sujunut osaltani siis varsin leppoisin tunnelmin, lukuun ottamatta Michelin evakuointioperaatiota, jonka järjestely vajavaisella espanjankielellä oli jonkin verran haasteellista. Guardaparquesit (puistonvartijat) ja Aymaran arrierot (muulikuskit) ovat kuitenkin olleet erinomaisen auttavaisia, päteviä ja sympaattisia, joten asiat kyllä tuntuvat aina jotenkin perin järjestyvän. Uusiin korkeuksiin tähdäten.

- Perdita

Odotettavissa oheneva ja kylmenevää ilmaa

Muutamien päivien lepääminen perusleirissä on tehnyt tehtävänsä. Nousu perusleiriin, varusteiden vienti 1. leiriin ja ohut ilmanala eivät enää tunnu ja olo on valmis jatkamaan matkaa. Lisäksi paikallaan oleminen alkaa vienosti jopa kyllästyttää, vaikka toisaalta jouten vietetyt päivät ovat kyllä olleet mitä mainiointa hermolepoa arjen rutiineista. Lähdin Suomesta matkalle flunssasta puolikuntoisena, ja epävarmana siitä, että paraneeko tauti ajoissa. Ensimmäinen trekkauspäivä olikin varsin tuskainen, mutta siitä päivä kerrallaan olo on parantunut välillä kohtalaisestakin rasituksesta huolimatta. Nyt tuo tauti on vihdoin historiaa. Pienet päänsäryt kuuluvat korkeuden muuttumiseen ja vatsataudit epätäydelliseen hygieniaan, mutta niiden kanssa pystyy elämään ja ne kuuluvat asiaan. Useita kertoja päivässä olemme pienellä mittarilla mitanneet jokaisen jäsenen happisaturaation, joka näyttää hieman vaihtelevan olosuhteista riippuen. Omalla kohdallani lukema on ollut häntäpäässä, joka kertoo kehoni hitaasta sopeutumisvauhdista korkeuteen. Tämän hitaahkon sopeutumisnopeuden totesin tosin jo viime vuonna Ecuadorissa. Tämä asia huomioiden noususuunnitelmamme lepopäivineen pitäisi olla riittävä huipun saavuttamisen vaativaan sopeutumiseen. Loppu on sitten kiinni säätiloista ja itsestä. Loistavaa vetoapua erilaisiin tilanteisiin on löytynyt tiimiltä, jonka hörsyvä huumori kukkii niin että vatsanpeitteetkin ovat välillä kovilla. Iloinen olen myös siitä kokemuksesta ja erilaisesta osaamisesta, joka tiimistämme löytyy. Huomenna poistumme ”sivistyksen” parista olosuhteisiin, jollaisissa en aiemmin ole ollut. Uteliaina, valppaina ja nöyrinä lähdemme matkaan. Otamme vastaan sen, mitä vuori meille haluaa antaa: onnistumisen iloa tai epäonnistumisen tuskaa. Kävi kummin päin vain, tiiminä nuo asiat otamme vastaan.

- Jose

Douppii shittii

- Carlos

Vuori on taas ottanut omansa. Onneksi tällä kertaa vaan meitsin fyysisen kondiksen (jos sitä koskaan on ollutkaan). Flunssa alkoi vaivaamaan jo 3200 metrin korkeudella Casa de Piedran leirissä. Jouluaaton ylimääräinen pakotettu lepo siellä palautti sen verran voimia, että jaksoi kitkutella itsekseen Base Campiin 4200 metriin muun tiimin luokse. Päivän levon jälkeen käytiin heittämässä ekat kamat Camp 1:een 5000 metriin ja sillä reissulla iski infernaalinen pääkipu – pahin mitä allekirjoittanut on ikinä kokenut. Perusleiriin paluun ja lääkärikäynnin jälkeen diagnoosi oli tukossa olevat sinukset eli ts paine otsaontelossa ei tasaannu ylöspäin mennessä. Siksi ylöspäin kapuaminen aiheuttaa melkoisen tuskallisia haasteita. Kansankielellä päässä on siis kusen lisäksi isompi paine, kuin ympärillä vallitseva paine. Sain lekurilta erilaisia rohtoja ja toivon todella, että tilanne helpottaa ja paineet tasaantuu edes yläpäässä. Muuten reissu hulppeine maisemineen on sujunut hienosti. Haastetta riittää etenkin kelien puolesta. Päivittäiset 40 celsiusta lähentelevät hellelukemat pakottavat juomaan älyttömiä määriä ja suojaamaan kroppaa palamiselta. Puolestaan yöllä jo 3200 m:n korkeudessa oli pakkasta. Odotettavissa on paljon hyytävämpää keliä ylemmissä leireissä. Henkilökohtaisesti korkeusennätys on jo saavutettu Camp 1:ssä, sen korkeuden ohittaen hintsusti alppien Mt Blancin. Tavoite ei ole sinänsä saavuttaa mitään korkeusennätyksiä, vaan päästä ehjänä huipulle ja alas, mikäli kelit ja fyysinen kunto sen sallivat. Elämyksiä ja uusia frendejä on saatu jo tähän mennessä sekä todellista lomaa. Mahtavaa olla välillä totaalisesti kännykkäverkon ulottumattomissa! Ehdin jopa opetella viikon Chilen rannikolla surffaamista ennen retkikunnan kokoontumista Argentinan Mendozaan. Kiitos tiimille ja support-populaatiolle kotisuomessa. Tsemppiviestit ovat tulleet perille satelliittipuhelimen välityksellä. Tästä setämiehestä tuli lisäksi vielä eno tämän reissun aikana, joten lempparin etuliitteeksi soveltuva Don-sana lienee oikeutettu. ;) Hyvää Uutta Vuotta. Otetaan sit iisisti. ;) Olkoon voima kanssamme ja kanssanne!

- Juan

Huomenna jää jo kotoisalta tuntuva perusleiri kaikkine mukavuuksineen taakse, ja lähdemme nousemaan kohti uusia korkeuksia. Tähän mennessä reissu on omalta osaltani sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka lähestymismarssi yli 30 asteen helteessä alkoi jo kolmantena päivänä ottaa hieman koville. Ehdin myös sairastaa miedomman version ilmeisesti samaisesta flunssasta joka aiheutti Michelin evakuoinnin jouluaatto-aamuna, mutta kuume ei onneksi koskaan noussut yli 38 asteen ja pari pakollista lepopäivää perusleirissä ilman mitään vedenhaku- taikka vessareissua fyysisempiä aktiviteetteja riittivät hyvin taudista toipumiseen. Kunnon rusketus/punoitus-rajat on tietysti jo tullut hankittua, aurinkorasvaa kun poistuu Andeille ominaisen jatkuvan tuulen ja ylämäen aiheuttaman hikoilun mukana enemmän kuin sitä ehtii kasvoihin ja käsivarsiin levittää.. Ensimmäinen yö perusleirissä meni aika pitkälti viiltävän päänsäryn kanssa sinnitellessä, mutta sen jälkeen ei korkeus ole vaivannut ja aklimatisoituminen tuntuu edenneen hyvin. Olen tosin joutunut tinkimään periaatteestani vältellä kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä viimeiseen asti ja päättänyt tarvittaessa sortua ”nappia naamaan”-linjalle, jotta tulevat yöt ylemmissä leireissä sujuisivat levollisimmissa merkeissä mahdollisista päänsäryistä huolimatta. Kolmas lepopäivä perusleirissä alkoi olla jo hieman liiankin pakollista lorvimista, mutta onneksi pikku oppaastamme löytyi hyvä kohde parin tunnin trekkailulle ja kävin ihailemassa Aconcaguan jylhää eteläseinämää ja Horcones-jäätiköltä laskeutuvaa vesiputousta. Eilen kävimme hieman kartoittamassa tulevaa majapaikkaamme, ja ympäristön karuudesta huolimatta ykkösleiri näytti varsin suojaisalta majapaikalta hienolla maisemapaikalla. Odotan innolla siirtymistä yläleireihin, on jännittävää nähdä miten selviydyn yli 5000 metrin korkeudessa ja riittävätkö voimat vuorenhuipulle asti. Tähän mennessä korkein saavuttamani huippu on Mt. Blanc (4808m), joten jo ykkösleirissä yöpyminen tulee olemaan oma henkilökohtainen korkeusennätykseni. Lisäksi Mt. Blancin huiputus meni hieman turhan kovaksi taisteluksi melkoisen ärhäkän vatsataudin takia, kun huiputuspäivä muuten olisi tyynen aurinkoisen sään ja hyvän näkyvyyden ansiosta ollut mitä hienoin. Tällä kertaa näyttää lupaavalta ainakin oman terveyden osalta, säille ei tietysti mitään voi ja huonoimmassa tapauksessa saattaa koko huippu jäädä saavuttamattakin jos hyvää sääikkunaa ei vain tule. Tärkeintä kuitenkin on että palaamme kaikki turvallisesti takaisin perusleiriin, huipun kautta kiertäen tai ei. Paras turva vuorella on hyvä porukka johon luottaa, ja uskon että retkikunnallamme hyvä tiimihenki säilyy myös haasteellisemmissa olosuhteissa. Lähden kohti yläleirejä periaatteena nauttia itse matkanteosta vähintään yhtä paljon kuin määränpään tavoittelustakin. Toivon kuitenkin että kaikki pääsemme Etelä-Amerikan korkeimmalle huipulle, ja voimme yhdessä juhlistaa saavutustamme Mendozassa hyvän pihvin ja punaviinin kera!

- Lara

Muulikyydillä alas tulleen Michelin kuulumisia

Vastaanotettu 26.12.2011 04:29

Olo on jo parempi. Lekuri ei osannut sanoa mitaan tarkempaa syyta kuumeeseen. Epaili influenssaa tai aurinkoa, mutta vaikka Argentiinan julkinen terveydenhoito oli ihan sympaattisen oloista (ei meinannut itse kehdata istua odotushuoneessa kun katseli sita menoa), niin jai itselle vahan epavarma olo kaynnista. Antoi perustulehduskipulaakekuurin. Kuume on kuitenkin laskenut 38:iin ja on huomattavasti helpompi olla. Oikeastaan suurin vaiva on takapuoli, jolla on aika inhottava istua. Muulikyyti oli sen verran HC-settia. Vacasiin saavuttiin aivan tajunnan rajamailla ja suosittelen seuraavan kerran ihan oikeasti sita helikopteria. Tosin olihan tamakin uusi kokemus, mutta jatan viela poolouniformun hankinnan. Ne muulijátát ovat reilua ja kovaa porukkaa. Yksi niista juoksi aina muun porukan rinnalla, kun niilla ei ollut ylimaaraisia satuloita. Enemman Aymaralla kaikki kestaa ja maksaa.

Olin siis ensimmaisen yon Puente del Incan hostellissa ja sain pienen saadon jalkeen Aymaran kyydin Mendozaan. Otin pari yota hotellista. Lepailen ja katson miten tilanne kehittyy. Sitten kun on taas voimia liikkua ja kaupunki aukeaa joulupyhien jalkeen, taytyy katsoa mita keksii.

- Michel

Vastaanotettu 28.12.2011 04:41

Kuumetta ei ole ja tanaan kiertelin jo kaupungilla. Huomenna lähden yobussilla Buenos Airesiin uudenvuoren viettoon.

-Michel

Paulo Coelhon mietteitä vuorikiipeilystä

Eetun koko retkikunnalle lähettämät Paulo Coelhon mietteet vuorikiipeilystä ovat ajankohtaisia retkikunnalle ja meille muillekin vuorikiipeilyn harrastajille eli siksi otin vapauden jakaa otteen mietteistä meille kaikille.

"Respect your body: you can only climb a mountain if you give your body the attention it deserves. You have all the time that life grants you, as long as you walk without demanding what can’t be granted. If you go too fast you will grow tired and give up half way there. If you go too slow, night will fall and you will be lost. Enjoy the scenery, take delight in the cool spring water and the fruit that nature generously offers you, but keep on walking.

Respect your soul: don’t keep repeating “I’m going to make it”. Your soul already knows that, what it needs is to use the long journey to be able to grow, stretch along the horizon, touch the sky. An obsession does not help you at all to reach your objective, and even ends up taking the pleasure out of the climb. But pay attention: also, don’t keep saying “it’s harder than I thought”, because that will make you lose your inner strength.

Be prepared to climb one kilometer more: the way up to the top of the mountain is always longer than you think. Don’t fool yourself, the moment will arrive when what seemed so near is still very far. But since you were prepared to go beyond, this is not really a problem.

Be happy when you reach the top: cry, clap your hands, shout to the four winds that you did it, let the wind – the wind is always blowing up there – purify your mind, refresh your tired and sweaty feet, open your eyes, clean the dust from your heart. It feels so good, what was just a dream before, a distant vision, is now part of your life, you did it!"

Me kaikki blogin lukijat varmaan toivomme, Eetun sanoin, sydämestämme kaikille retkikunnan jäsenille voimia, henkeä, järkeä ja lämpöä varpaisiin!

Täällä sitä vaan paukutellaan rajapyykkejä

Tänään kävimme viiden hengen osastolla stokkaamassa ykkösleirin hieman yli sadan kilon tavaramäärällä. Ja kuten kaikki muistavat, ykkösleiri on yli 5000 metrin korkeudessa. Hilpaisimme liikkeelle 0845 ja ensimmäinen oli perillä vähän ennen kahtatoista. Opaskirjan arvio noususta oli 6-8 tuntia, mutta kaikki retkikuntamme jäsenet (paitsi Carlos, jolla ei mennyt minuuttiakaan) nousivat perusleiristä ykköseen neljässä tunnissa. Ykkösleirissä palvelut ovat vähissä ja tuuli kovassa. Miguel otti ennen muiden saapumista untuvatamineissaan makoisat nokoset rakentamassaan hädättömässä majoitteessa puolipilvisen taivaan alla. Piilotimme varmuuden kaikki tavaramme näkyvään paikkaan, jotta mahdollinen varkaus havaitaan mahdollisimman helposti. Kaksi valtavan kokoista sinistä säkkiä täyttyivät äärtään myöden. Lukitsimme säkit varmuuden vuoksi. Liitämme tähän mukaan ykkösleirissä käyneet porukan lähtökuvan (alla) ja siihen liittyy arvoitus. Kuka puuttuu kuvasta? Ja jos tämä on liian helppo, niin toinen kysymys. Missä kuvasta puuttuva henkilö on?

Loppupäivän olemme rentoutuneet ja menemme 1900 aikaan syömään päivällisen
katetusta pöydästä. Huomenna huilaamme koko päivän ja suunnittelemme
edelleen lähtevämme ylempiin leireihin ylihuomenna. Ylämäkeen kävelyä on
siis luvassa jatkossakin.
Tapasimme muuten tänään palatessamme ykkösestä erään paikallisen oppaan,
joka oli joutunut kääntymään alaspäin ylettömän ylenantamisen johdosta.
Juttelimme hänen kanssaan muutaman tovin ja saimme tietoomme, että Polish
Direct olisi sittenkin melko hyvässä kunnossa. Eikä sitä ole vielä tällä
kaudella kiivetty kertaakaan. Korviimme kantautuvan huhun mukaan joku
ruotsalainen porukka on suuntaamassa samalle reitille ja ovat ilmeisesti
pari päivää aikatauluissa edellä. Yritämme tietenkin kiristää tahtia jos
vaan suinkin mahdollista.
Näin siis täällä tänään.

Retkikunnalla kaikki hyvin.
Carlos, Perdita, Lara, Juan, Jose ja Miquel

After rest days in the base camp (BC) it was time for the first visit to
Camp 1 in 5000 meters. The plan was to carry up half of the equipment
needed in the upper camps and for summiting. This means approximately 20kg
weight in each backpack. The weight takes its toll on the climbers when
the daily ascend is about a kilometer. Aconcagua guide book mentions
ascend time from BC to Camp 1 to be 6-8hrs, so our 4 hours was ok.
The flu wave has hit hard on our expedition and again one member had to
stay in the base camp resting. Another one has problems with sinuses and
that causes terrible headache when ascending since the pressure does not
equalize. The blessed doctor in the BC gave some interesting pills that
should cure the sinus problem and boost travelling upwards.
In Camp 1 we got the first snowflakes and the wind increased a bit. The
weather was rather cloudy today up there, but the forecast says that it
should get better in few days. This suits us perfectly since the first
summit attempt is planned to take place on the 3rd of January.
When we descended back to the BC, we had an ordered meal at Aymara´s (one
of the climbing tour companies operating in the BC) kitchen tent. It´s
provides us with nice variance between pasta Bolognese and pasta chicken
meals.
Tomorrow will be again a rest day in BC and the next day we will move with
rest of the essential equipment to Camp 1. The laptop will remain in the
BC so there will probably be a gap concerning updating the blog. Keep the
thumbs up and wish us luck concerning the weather. We will tell more later
about how we succeeded on the summit ridge.

Everything ok and the expedition keeps on rockin´

Kamavälppäystä Pearl Jam'in tahtiin

Rakkaahko lukijakuntamme,
Aivan aluksi haluaisimme kiittää levy-yhtiötä. Tänään olemme enimmäkseen olleet perusleirissä. Päivän välppäysten tuloksena on ollut pakkausta, lajittelua ja oleilua. Huomenna, eli teidän tänään, on jalona tarkoituksenamme kantaa kasa tavaraa ykkösleiriin. Tai jonnekin sen välittömään läheisyyteen perustettavaan kamakätköön (ei sellaiseen kamakätköön). Edessä on siis 800 nousumetrin punnerrus. Ja kuten nokkelimmat arvaavatkin, käymme kohti ylämäkeä. Perdita ja Jose ovat käyneet tiedustelemassa reitin alkupätkän ja kertoneet meille muille osattomille, että heti alkuun on luvassa tanakkaa nousua. Oletamme koneiden käynnistyvän jo heti alkumatkasta.

Eilen kävimme lääkärin juttusilla. Saimme kaikki vapauttavan tuomion ja olemme näin ollen kelvollisia jatkamaan ylämäkeä kohti. Happisaturaatiot pyörivät kaikilla levossa 90% kieppeillä, joka on varsin kohtuullinen lukema näille korkeuksille. Voin silti myöntää, että nopeat pyrähdykset haukotuttavat henkeä ja pistävät rintaa. Olemmekin pyrkineet välttämään kaikki äkkinäisiä (pakko)liikkeitä oleilumme lomassa.

Eilen järjestimme (meneekö jo päivät sekaisin..) Perditalle pienimuotoisen syntymäpäiväonnittelutapahtuman. Lauloimme tietenkin Onnea-laulun ja lahjaksi annoimme suihkun vapaavalintaisena ajanhetkenä.

Suunnitelma on siis se, että huomenna kannamme ensimmäisen lastin (n.120kg ilman muuleja) ykkösleiriin (5000m) ja palaamme takaisin perusleiriin viettämään vielä yhden lepopäivän. Tuon huilauksen tapahduttua lähdemme ylöspäin ja jatkamme suunnitelman mukaan ykköseen huilaamaan, heitämme lastin (ei sellaisen lastin) kakkoseen (ei siihen kakkoseen), palaamme ykköseen huilaamaan ja kiipeämme sen jälkeen lopullisesti (ei niin lopullisesti) kakkoseen (ei siihen kakkoseen) ja yritämme sieltä huipulle heti kun kunto ja sää sen mahdollistavat. Emme vie tietoteknistä laitteistoa perusleiriä ylemmäs, mutta päivitämme blogia edelleen satelliittipuhelimen kautta tekstiviestein. Kuvia emme näin muodoin pysty (tai halua painon takia) perusleiriä ylempää välittämään. Sää täällä on pysynyt kohtuullisen vakaana ja lämpimänä, mikä on ehdottomasti huono merkki, sillä pilvetön taivas ja kylmät yöt takaisivat vakaampaa keliä huipulle. Olemme kuitenkin (tietenkin) liikkeellä sillä asenteella, että niin huonoa keliä ei edes ole, etteikö huipulle voisi yrittää. Vaikka sitten vaan metrin… Palaamme siis huomenna asiaan käytyämme ykkösessä ja nautittuamme pöytään tarjoillun aterian ähkimisen päätteeksi. Retkikunta haluaa lisäksi lähettää valtavan määrän terveisiä Michelille ja toivottaa samalla pikaista paranemista!

Retkikunnalla kaikki hyvin ja laitteistoista pauhaa Pearl Jam.
Perdita, Jose, Juan, Carlos, Lara ja Miquel

ps. Havaitsimme juuri kokkauksen yhteydessä, että Esa Pakarinen lienee Suomi-rapin virallinen esi-isä. Tarkastakaa vaikka ulos ”Valehtelijan valssi” by Reino Helismaa ja Esa Pakarinen…

Hola!
We have been relaxing in a base camp. Once again. Tomorrow will be hard day as we’ll climb to camp 1 with our gears (120kg). We will descent back to base camp after that and spend one more rest day before committing ourselves to the mountain for 6-7 days. Blog will be updated via satellite phone, so we are not going to carry our laptop, solar panels and stuff higher than basecamp.

We are all feeling quite strong and we passed the medical yesterday evening. Weather has been quite stable, but few clouds are gathering on the sky. Weather is also very warm and that is kind of a bad sign. Higher temperatures anticipate warm weather front which will make the overall weather pretty unpredictable. The colder, the better.

So, we are ready to go!

Expedition is going well and we are right now listening Pearl Jam’s debut
album.

***
Ps. Huomaathan myös blogiin takautuvasti lisätyn Yksinäisen taistelijan mietinnöt Jouluaattona.

Tervehdys rakkaat tarkkailijamme!
Aivan aluksi haluaisimme kiittää suomalaista support-tiimiämme Annea ja Jaakkoa pyytettömästä työstä kotimaassa blogien ja muiden viestien ansiokkaan julkaisun ja välittämisen eteen myös joulun pyhinä.. Joten ISO käsi täältä ja kiitos.

Olemme tämän päivän aikana tsillanneet perusleirissä 4200 metrin korkeudessa. Miguel ja Carlos fantasioivat aikaisemmin aamupäivällä ryhtyvänsä campo base –pummeiksi. Ainoa edellytys tuolle pummailulle on luonnollisesti oma kahden henkilökohtainen konttikylä kaikin mukavuuksin. Seuraavaksi kerromme hivenen Plaza Argentinasta, jossa siis tänään vedämme lonkkaa. Paitsi Juan, joka todennäköisesti kävelee ylämäkeen. Ennakkomaistiaisina saimme jo yhden lisemmän Tatonkallisen tavaraa. Laiskottelun lomassa olemme pystyttäneet kyläämme yhden VE25 lisää. Laralle ei Vauden räpsyä tänne ylempiin kerroksiin raahattu. Ai niin, melkein unohdin, että kävimme myös ilmoittautumassa tähän leiriin ja 17-18 menemme käymään lääkärin puheilla. Lähtökohtaisesti happisaturaation on oltava >80%, jotta saa luvan jatkaa ylöspäin. Alle 70% lukemilla tarjolla saattaa olla kehotus siirtyä alempiin korkeuksiin. Ilmeisesti tämä on joku paikallinen varotoimi. Samalla saamme referenssin omaan saturaatiomittariimme, joka tällä korkeudella on antanut lukemia 78-89 ajankohdasta ja henkilöstä riippuen. Pääsääntöisesti olemme kaikki varsin hyvävointisia.

Plaza Argentina on perusleiri, josta kiivetään kaikkia puolalaisen jäätikön reittejä sekä myös puolalaista poikittaisiirtymää. Leiri sijaitsee eräässä laaksossa ja perille päästäkseen on tehtävä kaikille sotureille armeijassa opetettu ketunlenkki. Joku voisi tietenkin pitää tuota varotointa tarpeettomana, mutta me emme ylenkatso mitään turvallisuuteen tähtääviä ratkaisuja. Itse olemme ryhmittäneet telttamme Aymaran puitteiden välittömään läheisyyteen. Todellisten lusikka-haarukka-kiipeilijöiden mielestähän tämä on pyhäinhäväistys, mutta meistä on pelkästään mukavaa, että toiletit sekä vesi on kätevästi saatavilla. Olemme lisäksi virittäneet Suomen liput liehumaan telttojemme viereen. Carlosin kamarepertuaariin kuuluva aurinkokenno kerää sähköä, jonka avulla lataamme akkuja, joilla puolestaan lataamme musiikkilaitteita, läppäriä, kameroja, satelliittipuhelinta, hiustenkuivainta, vatkainta, kahvikonetta, sodastreameria sekä GPS-paikanninta. Päästyämme jouluaattona leiriin, havaitsimme sen olevan kohtuullisen kansoitettu. Paikalla on runsaasti erilaisten operaattoreiden telttakyliä. Saimme tänään havaita ainakin hyvin usean ryhmän suuntaavan kohti ykkösleiriä. Hakuista päätelleen ainakaan puolalaisen jäätikön suora ei ollut reittivalintana.

Ykkösleiriin on arviolta 6-8 tunnin matka. Viimeisimmät nousijat lähtivät juuri äsken, eli abouttirallaa kahden aikaan iltapäivällä. Oma suunnitelmamme on nousta tavaralastein kuormattuina käymään ykkösessä (n.5000 metriä) ylihuomenna, eli teidän huomenna. Mikäli vointi ja voimat ovat huomenna kohdallaan saattaa osa juhdistamme käydä stokkaamassa kämppiä jo huomenna, eli teidän tänään. Säätila tänään on ollut puolipilvinen. Täällä se tarkoittaa sitä, että auringon paistaessa on järkyttävän kuuma ja heti auringon pilveydyttyä on melkoisen viileä. Teltassa lämpötilat ovat siedettäviä ja olemmekin kuunnelleet alatyylin musiikkia päivän mittaan. Harmiksemme huomasimme myös Aconcaguan itsessään olevan pilvien peitossa, mutta emme nyt sitä tässä murehdi sitä sen enempää. Sitä paitsi, taisimme mainita asiasta jo eilisessä postauksessamme. Carlos myhäilee tyytyväisenä teltassamme lämpötilan hivenen pudottua. Hän on osoittanut myös erinomaisen telttaemännän merkkejä pesemällä tänään muovipussillisen pyykkiä. Vähemmästäkin uupuu. Ja vielä pitäisi ruokaakin tehdä.

Iloksemme saimme huomata, että Juan saapui Casa de Piedrasta seuraksemme tänne perusleiriin. Mies vaikutti varsin hyvävoimaiselta, vaikka aikaisempi flunssa ja rankka nousu ovatkin varmasti verottaneet voimia. Nyt olemme siis kaikki kuusi perusleirissä ja valmiita tekemään huomisen aikana suunnitelmia ykkösleirin varustamisesta ja ensimmäisestä reissusta sinne. Muutoinhan päivään on kuulunut juomista ja kusemista. Vähän toiseen tyyliin kuin kotimaan illanvietoissa ja kuppiloissa on totuttu. Jose ja Perdita ovat intoa piukassa ja ovat lähteneet tekemään ympäristönkartoitushaikin. Odottelemme raporttia lähitienoista saapuvaksi ennen lääkärintarkastusta. Retkikunnalla on siis kaikki hyvin ja lokoisat oltavat.

Carlos, Lara, Perdita, Jose, Juan ja Miquel

Relaxing in a base camp Plaza Argentina (4200 meters). It has been awesome day dude. Juan just arrived from Casa de Peidra to keep us company here in base camp. Weather was quite hot and Juan took the ascent very easy to avoid exhaustion. Rest of the group has just relaxed and enjoyed mild headaches due to thin air. Our initial plan is to have two rest days before we will carry first loads to camp 1 (5000 meters). First cargo transportation will include some climbing gears, food, gas and other camping stuff. After visit to camp 1 we will come back and sleep in base camp. Trying to follow “climb high and sleep low” –principle. We are expecting quite slow paced being here in base for today. We’ve been mostly drinking and peeing all the time. (And not the normal Finnish way this time….) Today we received Aymaras group of climbers and one fellow Finn among them. We been also watching people took off from base camp to higher camps. Today between 5-6 pm. we will have our medical examination. Propably they will took our blood pressures, heart rates and o2-saturation. Local rule is that you need o2-saturation >80% to continue climbing and if it’s below 70% then you might need descent to lower camps. Our numbers has been between 80-90% so far. Expedition is well.

Yksittäisen taistelijan mietintöjä Jouluaattona

(lisättynä blogiin takautuvasti, kun kirjoittaja on jo parantunut ja saapunut tekstinsä kanssa perusleiriin, missä muut jo olivat odottelemassa)

Jouluaattoilta yksin teltassa, on fiilis yllättävän herkässä. Oli voimat päässeet ehtymään ja flunssa yllättämään, oli pakko jäädä lepäämään. Haikeana katselin, kun ystävien reput keikkuen katosivat yli joen ja laaksoon kaukaiseen. Minä yksin takaisin telttaan hikiseen. Hän, joka on keskikesäisenä festariaamuna pikku kankaisessa herännyt auringon paahtamassa teltassa, tietää fiiliksen. Hikipisarat helmeilevät kasvoilla, ilma on raskasta hengittää ja olo on kaikin puolin tukala. Tarve päästä ulos raikkaaseen ilmaan on kova.

Täälläkin ulkoilma on toki raikasta, muttei voi mennä ulos lepäämään. Varjoa ei löydy ja keskipäivän aurinko polttaa kasvot ja tuuli tarjoaa silti tehokkaan vilustumiskertoimen. Vaikka kroppa kaipaisi kipeästi lepoa, on nukkuminen teltassa mahdotonta. Oviaukot on pakko pitää kiinni, koska muuten laaksossa puhaltava tuuli takaa hiekkapuhallusta vastaavan kokemuksen teltassa sisälläkin. Ilman festarikankkustakin on korkeaan ilmanalaan sopeutuminen haasteellista tässä kunnossa näissä olosuhteissa.

Vaikka sauna on siis omasta takaa, tulee mieleen suomalainen joulusauna ja oikea jouluateria. Täällä kinkku nautitaan ilmakuivatussa muodossa. Hetkittäin päähän yrittää takavasemmalta viekkaudella hiipiä ajatus lomabudjetin kohdistamisen mielekkyydestä. Työnnän ajatuksen kuitenkin nopeasti mielestäni ja pistän sen infernaalisen pääkivun piikkiin ja luokittelen kuumehoureeksi. ;)

Kellon madellessa kohti illan tunteja ja auringon matkatessa kohti vuorten takaista laskeutumispaikkaansa vaihtuu päivän tuskainen kuumuus hyytävään tuuleen. Lämpötila valuu pikkuhiljaa pakkasen puolelle. Aamulla oli leirin vieressä virtaava puro ohuen jääpeitteen kuorruttama, vaikka lämpötila päivällä oli yli kolmenkymmenen. Kontrasti on täällä mieletön.
Nää on näitä päiviä. Eräs rakas ihminen on joskus todennut näistä harrastuksistani, että ”kaikkea se kroppa kaipaa”. Yksin teltassa, keskellä ei v…u niin mitään, vietetyn jouluillan hämärässä nuo päässäni kaikuvat sanat saavat mut hymyilemään sarkastisesti ja nyökyttelemään salaa.

Onneksi olen yksin eikä kukaan näe. Toisaalta satelliitit tarjosivat mahdollisuuden lyhyeen hyvän joulun toivotus –puheluun kotisuomeen tänä aamuna ja tuo samainen ääni käski pitämään huolta ja pärjäilemään. Vaikkei kysymys olekaan mistään kuukausia kestävästä tutkimusmatkasta, antavat nuo pienet jutut suuren ilon ja paljon voimia ja tsemppiä.
Takautuvasti joulusaunaa odotellessa.

Kiitos kotiväet!

Erinomaista Joulua Aconcaguan perusleiristä Plaza Argentinasta 4200 metristä.

Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat tervehdyksillään muistaneet retkikuntaa näiden ankarien olosuhteiden keskellä. Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, joiden ajatusten tiedämme olevan kanssamme täällä ohuessa ilmanalassa. Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, jotka tietävät olevansa ajatuksissamme. Eli kaikkia teitä!

Sitten itse asiaan: Douppii shittii. Jouduimme eilisen päivän päätteeksi tekemään vielä hieman ikäviäkin ratkaisuja. Päästyämme Casa de Piedraan kävi selväksi, että Michel on joutunut, vielä toistaiseksi tuntemattoman, influenssan kouriin. Kuumetta oli reilusti (40 astetta) ja yö ei ollut mikään maailman mukavin. Teimme valmiiksi erilaisia suunnitelmia jouluaaton ja perusleiriin siirtymisen suhteen. Myös Juan kärsi flunssasta. Jouluaattona kävi selväksi, ettei Michel pysty jatkamaan retkikunnan mukana ylöspäin. Myöskään leiriolosuhteet 3200 metrin korkeudessa ole parhaat mahdolliset toipumisen kannalta. Näin ollen Michel siirtyi muulin kyydissä takaisin lähtöpisteeseen ja sitä kautta edelleen tohtorin puheille. Asia on siis kunnossa ja niin myös Michel pian.

Juanin flunssa äityi myös sen verran kovaksi, että mies joutui jäämään Casa de Piedraan huilaamaan yhdeksi päiväksi. Jätimme siis yhden teltan, keittimen, ruokaa ja muuta tilpehööriä alemmas siten, että Juanilla on siellä mukavat oltavat. Odotamme miestä saapuvaksi huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

Kaikkien säätöjen ja epäonnien jälkeen aloitimme nousun kohti perusleiriä 1030. Ylitimme ensitöiksemme aavistuksen verran kylmän, mutta hyvinkin matalan, virran. Jatkoimme erilaisia reittejä kohti 4200 metrin korkeutta. Näin ollen päivän aikana nousumetrejä tuli 1000 kappaletta. Ainoa tappio nousun aikana oli Miquelin sauva, joka ensin juuttui ja meni sitten menojaan virran mukana. Ehkä se oli palkinto siitä kikkailusta, kun Carlosin kanssa ylitettiin vesistö varmaan seitsemään kertaan. Kaikki viisi Miquel, Carlos, Lara, Jose ja Perdita alittivat seitsemän tunnin maagisen rajan. Jossain vaiheessa matkaa tuli kyllä mieleen, että voisi sitä jouluaattoa typerämminkin viettää.. Matkalla saimme myös ensimmäisen havainnon itse Polish Directista, joka on siis tarkoitus kiivetä tässä lähitulevaisuudesta. Kyllähän se livenä vähän pitkältä, lumiselta ja sopivan kaltevalta vaikutti..

Tätä kirjoitettaessa tunnelma on hyvä. Kävimme juuri syömässä maittavan joulupäivällisen ja sen jälkeen olemme siirtyneet telttoihin kuuntelemaan jytää ja huilaamaan. Huominen ja ylihuominen käytetään pääsääntöisesti lepäämiseen ennen ykköseen nousua. Lisäksi olen päässyt toteuttamaan sellaisen jutun, että saan toimia kohtuullisen ison vuoren perusleirin yhdestä parhaista teltoista diijiinä. Valitsin juuri uutta Nightwishtä, joten Empulle myös terveisiä, että jytä soi täällä perusleirissä. Olemme kaikki olleet nii-iin tuhmia, että kukaan ei varmaan saa mitään sukkahikeä, Pringles-tuubia tai pussiruokapierua kummempaa lahjaa. Maisemat ja tunnelma itsessään tosin ovat jo riittävä lahja. Seuraavassa erässä sitten hivenen kamahomostelua, perusleirin esittelyä ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Retkikunnalla melkein kaikki hyvin. Homma on kirjaimellisesti nousussa.

Miquel, Perdita, Juan, Jose, Michel, Carlos ja Lara

Christmas Eve was a little bit sad. Michel got some kind of a influenca. He spent the night suffering 40 degree fever and low 02-saturation. Michel was evacuated with mule today and he is receiving medical treatment. Michels condition is ok. Juan got also cold and he is staying in Casa de Piedra. We are expecting him to arrive 25.-26.12.2011 to base camp. Rest of the group hiked today up to Plaza Argentina (4200 meters) and set up tents to base camp. Hike went quite well and we actually saw the Polish Glacier and Aconcagua itself for the first time. Out planned route was quite long, full of snow and very well steep enough. We also enjoyed a delicious Christmas meal. Right now we are relaxing in our tents and listening to music. Next two days we will continue relaxing and chilling.Tomorrow we will introduce the base camp for you all. Expedition would like to thank all of you who has sent messages to us! Everything is almost well.

Hyvän Joulun tervehdys Casa de Piedrasta(3200m)

Hyvää Joulua kaikille rakkaille Koti-Suomeen!

Retkikunta on tänään noussut 3200 metriin lähestymismarssin kakkosleiriin Casa de Piedraan. Lähdimme etenemään Pampa de Lunasista vähän kymmenenjälkeen. Nousumetrejä päivän aikana kertyi 400. Kokonaisuudessaan ylämäkeä kertyi tietenkin huomattavasti enemmän, sillä halusimme valita voimakkaasti kumpuilevan maaston jalkojemme alle. Matkalla kohtasimme runsaasti muuleja sekä erinomaisen kovaa vastatuulta. Kovimmat puhurit nousivat noin 15 m/s-nopeuteen. Aurinko paahtoi totuttuun tapaan, mutta erittäin voimakas tuuli viilensi retkuettamme huomattavasti. (Yksi askeleteen - kaksi taakse.) Matka taittui kuitenkin edellistä etappia huomattavasti jouheammin. Saavuimme lopulta Casa de Piedraan abouttirallaa 1615. Pystyttelimme ensi töiksemme kaikki teltat ja kävimme jo totuttuun tapaan tarkastautumassa sisään kakkosleiriin.

Tuulisessa säässä kokkailimme erittäin herkullisia ruokia ja nautimmeniitä vaihtelevilla ruokahaluilla. Happisaturaatiot pyörivät jossain 73%ja 88% välillä. Muutamia lieviä päänsärkyjä lukuun ottamatta retkikunnanvointi on hyvä ja spirit on hai. Huomenna 24.12.2011 on edessä aikainen herätys, sillä muulisaattue lähtee 0700 kohti Plaza de Argetinaa. Näin ollen joudumme pakkaamaan kaikki tavarat, teltat mukaanlukien, ennen sitä.Edessä on siis varsin rankka jouluaatto, sillä tähän mennessä olemme nousseet 800 vertikaalia ja huomenna luvassa on 1000 korkeusmetrin punnerrus perusleiriin. Pyrimme lähtemään liikkeelle hyvissä ajoin,arviolta 0830, sillä matkaan saattaa kulua 10 tuntia. Toivottavasti pääsemme nauttimaan perusleirin jouluateriasta joulun kunniaksi.

Retkikunta lähettää kaikille Hyvän Joulun tervehdyksen Casa de Piedrasta(3200m) ja jatkaa luottavaisena kohti uutta etappia jouluaaton kunniaksi.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Miguel, Michel, Lara, Perdita, Jose, Juan ja Carlos.

PS. Piti oikein ottaa joulukorttimainen kuva välittääksemme jouluisettunnelmamme täältä vuoriston keskeltä.

We start our 2nd aproach day 1015 from Pampa de Lunas (2800m). We hikedthrough remote landscape and faced heavy winds during the way. Day wasquite nice and we arrived to Casa de Piedra (3200m) at 1615. First wepitched our tents (in high winds) and cooked some delicious meals. We arefeeling quite strong. Few headaches, but that’s quite normal, because wehiked under the hard sun and gained some altitude during the way.Tomorrow 24.12.2011 we will depart from our camp towards the base camp(4200m) at 0830. It will be a very hard day due to 1000 meters altitudegain.Expedition is going well.Our expedition likes to wish you all Very Happy Xmas.

Hola kaikille!

Tänään oli siisti päivä. Heräsimme ensin aamulla ja sitten nautimme hivenen aamupalaa hostellissamme. Kyyti kohti Punta de Vacasia lähti aamuntuiman jälkeen kello 1000. Matkalla kävimme tekemässä vierailun kiipeilijöiden hautausmaalle Andinistasille. Kokemus oli pysäyttävä ja järjen-toivottavasti-päässä- pitävä.

Varsinaisen lähestymisen aloitimme kello 1045 Punta de Vacasista (2400 metriä). Saimme puistonpitäjältä lahjaksi 3000 pesetan arvoiset pussit kakalle. Otimme juhlallisia kuvia tästä luovutustilaisuudesta. Asiaan kuuluvalla tavalla otatimme myös ryhmäkuvan Carlsosin kameralla (tietenkin), koska siitä ei saa kuvia tälle koneelle. (Carlosin kommentit: ”V****u Windows 7 ja 64-bittiä.) Päivä oli jo valmiiksi hyvinkin kuuma ja mittasimme lähestymismarssin aikana 32-36 asteen lämpötiloja. Varjossa tosin oli ainoastaan 27 astetta. Mutta eihän siellä voinut kävellä. Äideille ja sukulaisille tiedoksi, meillä kaikilla oli aurinkorasvaa ja hatut päässä.

Etenimme päivän aikana siten, että tunnin välein pidimme 10-15 minuutin tauon. Tämä siksi, että pidemmän tauon lihakset ehtivät jäähtyä ja marssijoille voi tulla kylmä.

Kokonaisuudessaan ensimmäiseen etappiin kului aikaa noin 6.5 tuntia ja melkoinen määrä nestettä. Kuumassa ilmanalassa on tärkeä nauttia reilusti nestettä. Näin myös teimme, mutta eihän se mitään auttanut. Pampa de Lenasiin (2800 metriä) päästyämme kävimme ilmoittautumassa vastaanottoon ja välittömästi sen jälkeen pystytimme Tietyn PohjoisNaaman VE25 ja ME 35 –teltat sekä Lauralle jonkun pienen Vauden räpsyn. Michel ja Miquel nauttivat päivälliseksi itse tehtyä pastaa, jossa höysteenä oli itse aikaisemmin paistettua jauhelihaa sekä täydellisen hyvä bolognese- kastike. Annoksen päälle ripottelimme tuoreita oliiveja. Muillakin oli jotain melko hyvää mättöä.

Ainoa rasitukseen liittyvä havainto oli melkoinen huimaus teltan pystytyksen yhteydessä. Tunne oli samaan aikaan epämiellyttävä ja miellyttävä. Nestetankkauksen ja pienen välppäyksen jälkeen olo muuttui abouttirallaa normaaliksi. Retkikunta mittauttikin kevyesti yli 90% happisaturaatioarvoja. Sykkeistä ei tässä puhuta sen enempää. Retkikunta on parhaillaan painumassa yöpuille ja huomenna jatkamme kohti Casa de Piedraa (3200 metriä) arviolta kello 1030. Arvioimme saapuvamme kohteeseen 6-7 tunnin marssin jälkeen.

Retkikunnalla kaikki hyvin. Miquel, Michel, Juan, Lara, Perdita, Carlos ja Jose.

Briefly about 22.12.11

In the morning after the breakfast we were dropped at the point bit down from Punta Del Inca where the trail begins towards Aconcagua base camp and summit. We walked today about 13 kilometres and measured temperature between 32-36 celcius. In the shadows, which we always tried to find for breaks, it was only +27 degrees. Water consumption was between 5-7 liters per person today, but some were dreaming of a cold beer when arriving into the camp. Arrival to today´s destination, Pampa de Lenas, took place approximately six hours after we left the road. We we set up our tents and began to fix the well earned dinner. The big surprise was that in this camp there was a real flushing toilet seat and a chance to get clear water to drink from a hose that came down directly from the mountain spring. The toilet and the drinking water source were apart from each other. ;) It´s nine o´clock and the first night in the tent begins to fall, so it´s time to call it a day and get some rest and prepare muscles and bones for tomorrow. Sleep tight!

Nousussa jo ennen nousua

English text bellow!
Finnish text first!

Edellisen illan kamajumppa venähti monilla yli puolen yön, mutta siitä huolimatta joukkiomme lähti pirteänä viimeisille iskuille lähikauppoihin. Perditan löytämä kauppahalli päätti vihdoin jo kolmatta päivää jatkuneen pähkinöiden ja kuivahedelmien metsästyksen, ja Miguel ja Michel painelivatkin saman tien turvaamaan snacksien riittävyyden parin kilon lisähankinnoilla. Myös ilmastointiteippiä löytyi viime hetken paniikkiostoksilla, joten nyt pystytään taas jälleen korjaamaan kaikki kuorivaatteista telttoihin aina yhtä tyylikkäillä hopeanhohtoisilla paikoilla.

Yllättäen kaikki olivat kuitenkin valmiina hotellin aulassa jo hieman ennen klo.12 deadlinea, ja ehdimme hetken aikaa ihailla varustevuorta ennen kuin Aymaran opas tuli hakemaan meidät peräkärryllisellä minibussilla. 2,5 tunnin matka Puente del Incaan sujui mukavasti koko ajan jylhemmiksi muuttuvia vuoristomaisemia ihaillen, matkan varrella pysähdyimme myöhäiselle lounaalle pieneen Uspallatan kylään. Tämäkin lounas oli varsinainen carnivore feast, eli lihaa riitti annosta kohden lähes enemmän kuin normaali suomalainen syö viikossa.

Puente del Incaan saavuimme neljän maissa, ja pari tuntia meni ihan huomaamatta vielä muulikuormia säätäessä. Väännön lopputuloksena meillä on käytössä 5 muulia, joista kukin avustaa meitä kantamalla 60 kilon kantamuksen selässään kun me taas trekkailemme turisteina vain 15 kilon repuilla kohti perusleiriä. Nopealla laskulla olemme siirtymässä Plaza de Argentinan leiriin kevyellä puolen tonnin varustuksella, ei auta kuin syödä hyvin että takaisin päin tullaan edes hieman tyhjemmillä kasseilla.

Puente del Incan kylästä ei muutaman nähtävyyden lisäksi löytynyt kovin ihmeellistä tekemistä, joten illanviettomme koostui lähinnä oikeaoppisesta nestetankkauksesta jo tutuksi tulleella Andes-oluella. Pienin tarjolla oleva cervesa oli miehekäs yhden litran pullo, joten uskomme olevamme varsin hyvässä nousussa jo ennen varsinaisen nousun aloittamista.

Giving fast facts about what´s happened this far:

The expedition consists of 7 persons from different backgrounds willing to summit the highest mountain in the world outside of the Himalayas, Aconcagua in Argentina. Most of the people have climbed and travelled together earlier and some even have a longer mutual history. Neither of us has climbed to 7000 meters before, so this expedition is rather great challenge for all members. It will also be an experiment about what kind of effect will the thin air have on individuals physical condition. Nevertheless it requires as well a lot of mental strength to be able to overcome the physical challenges. We hope that the famous Finnish Sisu will be enough and that we will have enough of it. ? All of us have climbed, skied and done different type of extreme sports around the world for years. We travelled to Mendoza different times via different routes. Some luggage did obviously very different route, since it took almost a week extra time for it to arrive to Mendoza. Anyways we met each other there and had all the equipment at the spot successfully before the expedition really took off.

Last night in Mendoza was spent more with the mountaineering equipment than pillow. However, we were able to attack the stores around the city of Mendoza rather early in the morning. The last necessary pieces of gear and food were packed in the bags which together looked more like a small mountain in Hotel Cordillera´s lobby. Our travel organizer Aymara has plenty of experience of climber´s equipment bags´ volume and number and therefor arrived to pick us up by a minibus dragging a trailer behind it. On the way from Mendoza to Punta Del Inca we had a meal at a small lodge which had an atmosphere of a traditional skiing lodge. After arriving to Punta Del Inca, which is a small village where we spend our last night before 2-3 weeks in a tent, we had to check the weights of our bags. Part of our equipment is going to be transported by mules up to the base camp. Each mule carries about 60kg of gear and we have rented 5 of them. Totally we ended up having about half a ton of equipment and food, including the backpacks we are going to carry ourselves. Naturally the bags will get lighter constantly when the expedition proceeds, because we will “eat our bags lighter”.

In Punta Del Inca there is not that much to do, expect chilling out and starting the process of acclimatization. The process is naturally accelerated by shooting some local beer, already our old friend called Andes, served in one liter bottles. So this time it´s easy to say honestly that we had only few of them. We took a short walk around the village and found a cemetery, where are any lost heroes trying to conquer Aconcagua, buried. This scene makes a man rather humble and willing to take it easy on the mountain.

Tomorrow morning we will hit the trail with our backpacks and head towards the biggest mountain in our climbing history. It will take us three days to get to the basecamp, where we will have our Christmas meal in the evening. Let´s see if the Santa Claus will visit these heights during the Christmas.

The blog will be updated whenever and wherever. Stay tuned!