Finnish Expedition Aconcagua 2011-2012

Lomailua Mendozassa

2012-01-15T16:43:00.000+02:00

Tässä vielä pieni lomaraportti Mendozasta.

Juan ja Carlos lähtivät Mendozasta heti seuraavana päivänä vuorelta paluun jälkeen. Heidän kotimatkansa alkoi bussimatkalla Santiago de Chileen ja siitä eri reittejä Suomeen.

Michel lähti viideksi päiväksi Maipulle paikkailemaan väliin jäänyttä vuorelle nousua. Oli kuulemma hyvä reissu ja hinku olisi ollut kova jatkaa uudelle yritykselle Aconcagualle, jos vain aikataulu olisi sellaisen sallinut.

José, Miguel, Lara ja Perdita sen sijaan elbailivat antaumuksella joitakin päiviä Mendozassa. Elbailu sisälsi niiden jo muutaman kerran mainittujen pihvien ja viinien nauttimista, terassioluita ja uima-allasta. Lisäksi mainittakoon iltapäivä jättipuistossa nimeltä Parque General San Martin. Varsin vierailun arvoinen keidas keskustan välittömässä tuntumassa. Aktiviteetteihin kuului myös tylsä viiniretki, jonka suurin anti oli tilaviinien ostaminen ja niiden nauttiminen kauppahallista haettujen juustojen kera.

Miguelin lähdettyä 13.1. kotimatkalle, José, Lara ja Perdita aktivoituivat päiväksi kiipeilemään El Saltoon sekä toiseksi päiväksi retkelle Cacheutasiin, josta löytyy hieno rakennelma erilaisia uima-altaita ja suihkulähteitä.

Kaikki on nautittu cervezojen, vinojen, lomojen ja bife de chorizojen kanssa. Vuorella kadotetut kilot on ansiokkaasti hankittu takaisin.

Elinen ilta/yö meni sen verran pitkäksi, että tänään taas vaihteeksi otamme hieman rennommin. Siinä ohessa José, Perdita ja Lara pakkaavat kamat huomenna aamulla alkavaa kotiin lähtöä varten. Miguel jatkaa vielä lomaansa: pari päivää lisää Mendozassa, pari päivää kiipeilyä Los Arenalesissa ja sitten Chileen.

Koti-ikävä ei vielä ole,

Perdita

Mendoza

2012-01-09T08:06:00.000+02:00

Moro!

Ollaan kotiuduttu Mendozaan ja syöty hyin....lisää myöhemmin.

Kiitos kaikille lukujoille.

Kuulumiset ennen paluumarssia

2012-01-07T14:58:00.007+02:00

Tässä teille hivenen retkikunnan jäsenten henkilökohtaisia tuntoja perusleiristä ennen paluumarssia.

Ei siellä huipulla mitään tuule

Olemme huilanneet yhden yön perusleirissä ylävuorella vietetyn ajan jälkeen. Entinen kuuma pätsi on muuttunut aavistuksen kylmemmäksi ja lumisemmaksi. Lunta tulee jälleen melko reippaasti ja saamme suorittaa paluumarssin hieman poikkeavissa olosuhteissa. Paikallisten mukaan olosuhteet ovat erittäin harvinaiset, sillä tuskin koskaan tähän aikaan vuodesta vallitsee näin arktinen ja samalla märkä ilmanala. Edes näillä korkeuksilla. Lähdemme siis huomenna Vacasiin yhden pysähdyksen taktiikalla ja sen jälkeen lupaan nauttia Mendozan tarjonnasta täysin siemauksin.

Ylävuorilla vietetty aika oli omalta kohdaltani varsin mahtavaa. En kärsinyt luontaista väsymystä ja rasitusta kummempaa ja sopeutuminen tapahtui varsin hyvin. Ainoa vaiva oli vasen niska, joka jumiutui aina iltaisin päivän uurastuksen jäljiltä. Kylmägeelillä (JomoTM) ja muutamalla Paramaxilla homma hoitui. Säät eivät täysin suosineet oleiluamme ylhäällä, sillä lunta oli alkuperäisellä reitillämme liikaa ja toisella huiputusyrityksellä voimani eivät olleet vielä täysin palautuneet. Ylimääräinen ”lepopäivä” yläleirissä ei ole ihan sama juttu kuin huilaaminen alempana. Jatkuva lumisade olisi joka tapauksessa tehnyt myöhemmän huiputusyrityksen aikaisempiakin haastavammaksi. Ja jossain vaiheessa se loma kuitenkin loppuu.

Ensimmäisen yrityksen aikana sää oli muutoin varsin erinomainen, mutta raskas lumi hidasti menoa liikaa. Todennäköisyys sille, että pullonkaulan jälkeen eteneminen olisi ollut lumen takia yhtä hidasta, oli suuri. Ja toisaalta pakkien ottaminen pullonkaulan yläpuolelta olisi saattanut olla hivenen riskialtista. Markkulle, Anttille, Jaakkolle, Mikkolle ja Jarmolle voin näin ollen todeta, että takki ja kamera ovat edelleenkin siellä jossain…

Toisella yrityksellä mieleenpainuvinta olivat lukuiset takaisinkääntymiset pilven ja lumisateen vuoksi. Ensimmäisenä hämmästytti eräs kaupallisen retkikunnan nainen, jonka oppaat olivat määränneet kääntymään takaisin. Ihmettelin naisen kuntoa kahden amerikkalaisen kanssa ja totesimme hänen olevan melko heikossa hapessa. Yksin alaspäin ja kävely oli erittäin vaappuvaa ja epämääräistä. Pian loppuryhmä seurasikin kaatuillen perässä. Jatkoin tässä vaiheessa matkaa amerikkalaisten kanssa, jotka kuitenkin kääntyivät takaisin lumisateen kiihdyttyä huippuunsa ja näkyvyyden hävittyä lähes kokonaan. Tunnelma oli sen jälkeen uskomaton, sillä sain kaiken aikaa arvioida olosuhteita, omaa kuntoa, aikataulua ja matkaa huipulle kelloa vastaan. Tiesin käyttäneeni melkoisesti aikaa päästäkseni parinsadan metrin päähän huipusta, jossa kohtasin Carlosin. Hänen mukaansa aikaa huipulle kyseisestä paikasta menisi vielä kaksi tuntia, joten pienen pohdinnan jälkeen päätin lähteä Carlosin mukana takaisin alaspäin.

Mietin päätöstäni vielä tänään aamulla hetken aikaa, mutta olen edelleen sitä mieltä, että se oli oikea päätös sillä… Kohtasin nousun aikana erään naisen, joka oli ilmeisesti matkassa yksin. Luulin aluksi hänen olevan kantaja, mutta koska saavutin hänet varsin helposti Independece Hutin –raunioilla, arvasin ettei hän todellakaan ole kantaja. Vauhti oli sen verran hidasta. Yritin tauolla viritellä hieman keskustelua, mutta huonolla tuloksella ja lähdin jatkamaan matkaa. Käännyttyäni Carlosin kanssa takaisin, kohtasimme saman naisen istumassa kivellä puolivälissä sitä paikka jossa olin hänet ensimmäistä kertaa kohdannut ja paikkaa josta olin kääntynyt takaisin. Nyt nainen kommunikoi huonolla englannilla ja kertoi olevansa yksin matkalla ja haluavansa päästä näkemään huipun. Yritimme Carlosin kanssa kertoa aavistuksen sekavalle naiselle, että nyt on todellakin aika kääntyä takaisin, sillä huipulle menee ainakin 6-7 tuntia ja kello oli jo kolme. Nainen jatkoi
kertomalla haluavansa päästä huipulle. Sanoimme hänelle moneen otteeseen, että
tuolla tahdilla se ei tule onnistumaan ja tulee surma, koska kello on jo niin paljon. Toivon todella, että hän kääntyi takasin pitkällisten ”käskytystemme” jälkeen, sillä muutoin ylävuorella on yksi ruumis. Lara kertoi nähneensä saman naisen aikaisemmin vain muutama sata metriä alempana ja pyytäneensä myös naista kääntymään takaisin.

Vaikka huippu jäikin tällä kertaa saavuttamatta, olen erittäin tyytyväinen retkikunnan suoritukseen ja samalla omaani. Aikaisemmin millään muulla kuin huipun saavuttamisella ei ole ollut mitään merkitystä, mutta tällä kertaa tunnelma on ollut täysin toinen. Ehkä olen oppinut lisää ”oikeanlaista” nöyryyttä, sillä olen ehtinyt ihastella maisemia, nauttia loistavasta seurasta ja tunnelmasta. Irtautuminen arjen kahleista on ollut täydellistä ja totaalista. Uusia reissuja on jo (tietenkin) suunnitteilla, vaikka paluumarssikin on vielä suorittamatta. Ehkä se parhaiten kuvastaa reissun onnistumista. Ja vaikka tällä kertaa huippusi olikin liian kaukana ja liian korkealla, näytit itsesi meille sellaisena kuin olet. Voimakkaana, mahtavana ja arvaamattomanakin. Ehkä toisena päivänä saavun takaisin, kenties silloin muistat minut, sillä minä en ainakaan unohda sinua. Rinteitäsi ovat monet kiivenneet, monet ovat luovuttaneet, monet ovat turhautuneet, mutta niin monet ovat
myös kohottaneet kätensä korkeimmalla kohdallasi. Monet ihmiset olet yhdistänyt ja monet myös erottanut. Meille opetit monta uutta asiaa, annoit mahdollisuuden ymmärtää ja tulla takaisin. Vahvempina, viisaampina ja varmempina. Kiitokset jo tässä vaiheessa tuikitärkeälle support-teamillemme kotimaassa.

Miguel

Korkeusrajan hakua

Mielenkiintoinen, opettavainen ja hauska viikko (noin) yläleireissä takana ja vaikka minultakin jäi huippu näkemättä niin matkasta ylhäällä jäi oikein hyvä mieli. Aconcagua vain osoittautui minulle tällä kertaa liian korkeaksi. Jaksoin kavuta noin 6500 m:iin, jossa olotila alkoi olla aivan liian huono ja oli pakko kääntyä alamäkeen. Minun fysiikkani ei siis sopeutunut huippuolosuhteisiin. Ainakaan tällä kertaa. Puolalaisen jäätikön reitti (Polish Direct) osoittautui siis retkikunnalle (muille paitsi Carlosille) liian syvälumiseksi. Muutenkin reitti oli omaa mielikuvaani hieman jyrkempi. Sen sijaan pullonkaula olisi ollut tänä vuonna erinomaisen helppo (loiva ja luminen). Toinen huiputusyritys traversea käyttäen oli odotuksiani hienompi. Vahinko vain että sopeutumiseni eikä vauhtini sillekään riittänyt.

Kääntymispäätöksiäni en ole juurikaan jälkikäteen murehtinut. En todellakaan halunnut liittyä niiden jyrkillä rinteillä hoippuvien joukkoon. Pääsin jotakuinkin omin jaloin takaisin leiriin mistä olen tyytyväinen. Kakkosleirissä (5850 m) ei näköjään juuri minkäänlaista palautumista tapahtunut ja huiputusyritysten jälkeisenä aamuna pakkasin rinkkani täyteen pikaisesti ja lähdin nopeasti alaspäin. Aamulla kun en voinut edes kuvitella syöväni mitään. Mutta kun pääsin joitakin satoja metrejä alaspäin, niin jo alkoi pähkinät ym. maistumaan. Laskeutuminen perusleiriin oli rankka mutta toisaalta olotilan paraneminen antoi lisävoimia. Lisäksi perusleiriin jo edellisenä päivänä siirtynyt Juan oli tehnyt ryhmämme puolesta mahtavaa peeärrää ja useat vastaantulijat tunnistivat minut yhdeksi suomitiimin jäseneksi (köysi ja hakut repussa paljastivat, että on yritetty puolalaista jäätikköä eikä tällä hetkellä liikkeellä ollut montaa ryhmää samoin ajatuksin). Meistä oli tullut siis varsin tunnettuja ja monet (paikallisia oppaita myöten) halusivat kuulla kokemuksemme jäätiköstä tai jutella ihan muuten vain.

Perusleiriin saavuin jalat soosina, mutta illalla minua ja Joséta odotti maittava Aymaran illallinen. Joka olisi kyllä saanut olla suurempi, nyt kun ruokahalu alkoi palailla. Ilta perusleirissä kului sadetta pidelleen ja reaktorilla kamoja kuivatellen. Onneksi tänään välipäivänä on taas ollut kuivaa ja rojut alkaa olla kuivat ja osin pakattu huomista muulikuljetusta varten. Jäljellä siis enää paluumarssi ja Mendozan riemut. Churrasco, bisteca, lomo y vino mendozino esperan.

Perdita

Auringonnousua 6000m korkeudessa ei voita mikään

Johtopäätösten aika. Suomessa varmaankin tulee tehtyä syvempi analyysi, mutta
kirjoitetaan nyt muutama rivi kuitenkin, kun itse tapahtuma on vielä iholla. Tämä oli ensimmäinen matkani isolle vuorelle ja lisäksi ensimmäinen retkikunta-tyyppinen matkani, jonka vielä teimme ilman paikallista opasta. Valmisteluun tarvittu aika oli uskomattoman suuri siitäkin huolimatta, että meillä oli konsultteina vuorella käyneitä tuttuja. Omasta mielestäni olin valmistautunut matkaan tarvittavin tiedoin ja välinein. Valmistautumisen merkitystä tällaiselle matkalle ei voi väheksyä, sillä olosuhteet voivat kyseisellä vuorella olla ankarat ja voivat myös vaihtua nopeasti.

Kaupallisten retkikuntien jäsenet pääsevät kyllä vähemmällä. Perusleiriin asti kannoimme päivärepun ja muut tavaramme tulivat muulikyydissä. Perusleiristä ykkös- ja kakkosleireihin kannoimme kaiken itse. Käytännössä tämä tarkoitti tavaroiden viemistä ylös kahdella kerralla, joka toki oli edestakaisen kävelyn vuoksi raskasta, mutta toisaalta auttoi sopeutumaan korkeuteen. Kaupallisten retkikuntien oppaat kantavat, suunnittelevat ja tarjoilevat asiakkailleen ateriat, mutta meidän oli hoidettava nekin itse. Ja kun kaikki oli valmista ja oli alastulon aika, kannoimme kaiken kerralla alas kakkosleiristä perusleiriin. Korkeuseroa tuli 1650m ja käveltävää matkaa reilut 6 km (arvio). Uskon, että kaikkien matkalaisten reput painoivat tuolloin yli 30 kg ja Carlos ylti repun painossa vielä seuraavalle kymmenluvulle. Omalta kohdaltani tuo paluumarssi perusleiriin oli fyysisesti ja henkisesti retken raskain osa. Olihan ”pihvi” jo ohi ja paluumarssi vain välttämättömyys.
Lienenkö koskaan aiemmin myöskään kantanut noin painava rinkkaa. Paluumatka perusleirintä Punta de Vacasiin menee jo vihellellen, kun kannossa on enää päiväreppu. Ilmat tosin voivat tuoda Miguelin mainitsemaa lisähaastetta mm. sateiden muodossa.

Mikä saa ihmisen vapaaehtoisesti tällaiseen rääkkiin? Tuohon kysymykseen on
vaikea antaa vastausta. Retken valmisteluun ja itse matkaan käytetty aika, matkan kustannukset ja nykyaikaisen lentomatkustuksen jännitys (tulevatko tavarat ja matkustajat ajoissa perille ja tavarat vielä jopa ehjänä) ovat kohtalaisia uhrauksia. Mutta itse vuorella joka ikinen askel on oma suorituksensa, kun olosuhteista riippuen hiki valuu virtanaan ja iho palaa kuumasta auringonpaisteesta tai parta jäätyy viimasta ja pakkasesta – puhumattakaan loputtomasta hengästymisestä ja korkeammalla jopa hapen loppumisen tunteesta. Ja yli 6000m korkeuden saavuttamiseen tarvitaan muutamia askeleita. Ehkä kyse on loppujen lopuksi siitä tunteesta, että tätä tehdessäni tunnen todella olevani elossa. Ja että mukana on muitakin samanlaisia ”hulluja”, joiden kanssa kokemukset voi jakaa. Monia hienoja kokemuksia ja elämyksiä on tältäkin matkalta tullut, mutta hienoin hetki ja tunne oli auringon nousu 6100 metrissä yli Andien noin 35 astetta kaltevalla pinnalla, kun taivas oli pilvetön ja tuuli käytännössä 0 m/s. Tuolla korkeudella maan pallonmuotokin jo näkyy. Tuota kokemusta en pysty selittämään enkä edes yritä. Se on hyvin liikuttava.

Teimme siis kaksi nousuyritystä. Ensimmäinen oli päätavoitteemme tekninen
jäätikköreitti ”Polish Direct”, jonka jouduimme luovuttamaan klo 13 jälkeen. Reitti oli kohtalaisen luminen, ja polun avaaminen usein jopa yli polven korkuiseen pehmeään lumeen oli hidasta ja aikaa vievää. Kääntymispäätös oli oikea, koska kääntymispisteestä oli vielä paljon matkaa huipulle, mutta aika ja voimat olivat vähissä. Harmittavaa asiassa oli se, että itse reitin ”kruksi” oli kiikaroinnin ja Carloksen lähemmän havainnoinnin perusteella jopa helpossa kiipeilykunnossa. Seuraavana päivänä suuntasimme traversen kautta perusreitille. Edellisenä päivänä olimme kuitenkin antaneet jo lähes kaikki virtamme, ja eteneminen sujui hitaasti. Ryhmästämme vain yksi pääsi huipulle. Me muut käännyimme takaisin joko väsymyksen tai liian ajan kulumisen perusteella. Itse käännyin takaisin noin korkeudesta 6720m, joka on tämänhetkinen korkeusennätykseni.

Mitä olisi pitänyt tehdä toisin? Omalta kohdaltani reiteille olisi molempina päivinä pitänyt lähteä aikaisemmin. Tämänkertaiset kokemukseni vahvistavat aiempaa käsitystäni, että olen varsin hidas, mutta ajan kanssa sisukas ja jaksava. En osaa sanoa, olisiko aiempi lähtö auttanut Polish Directin nousussa lumiolosuhteiden vuoksi, mutta uskon, että esim. 2h aiempi lähtö perusreitille olisi ollut tarpeeksi auttamaan minut huipulle. No, tämä on toki spekulointia, mutta ilman muuta ”lessons learned” on syytä tehdä, jotta seuraavalla kerralla onnistumme paremmin.

Ylihuomenna alkaa retken helppo osuus. En voi sanoa ”hauskanpito”, koska myös itse vuorella olo on ollut hauskanpitoa. Mendozan maakunnan viinit ovat kuuluisia Suomessa asti ja myös Argentiinalaiset pihvit ovat kuuluisia. Uskon, että viihdymme mainiosti seuraavan viikon tutustuen kaupungin ja maakunnan ihmeisiin. Kotiin Suomeen matkaamme hieman eriaikoina niin, että ”mattimyöhäisille” aikaa lomailuun jää yli viikon. Monta kokemusta rikkaampi

José

Aina ei vahva tahto ja itsepäisyyskään riitä Tätä kirjoittaessa on jo melkoisen letkeät oltavat perusleirin palveluiden äärellä, kamat on eilisen lumipyryssä laskeutumisen jäljiltä kuivateltu ja auringon polttamat huuletkin alkavat olla siinä kunnossa ettei syöminen enää tuota suurempia kipuja. Huomenna aamulla lähdemme 40km paluumarssille kohti Punta de Vacasia, onneksi muulien ansiosta hieman kevyemmillä repuilla kuin eilen kakkosleiristä raahatut kantamukset olivat.

Aconcaguan huippu jäi minulta kovasta yrityksestä huolimatta saavuttamatta. En voi
väittää etteikö hieman harmittaisi, mutta molempina huiputuspäivinä päätös kääntyä takaisin oli ainoa oikea. Ensimmäinen huiputusyritys Polish Directin kautta alkoi vielä pimeässä aamuyön tunteina. Auringon nousu jäätikön reunaa myöden oli paitsi unohtumaton näky, minulle myös lisääntyvän lämmön myötä suuri helpotus koska varpaat olivat hyvästä varustautumisesta huolimatta olleet aika jäässä pari ensimmäistä nousutuntia. Auringon noustua ylemmäs kiipeäminen sujuikin pitkään hyvin, ja voimia riitti ihmeen hyvin syvässä lumessa kahlaamisesta huolimatta aina pullonkaulan alle asti (n.6500m). Tässä vaiheessa kello kuitenkin alkoi olla jo liian paljon, ja näytti siltä ettei kruksin ohittamisen jälkeenkään olisi yhtään sen helpompaa nousua luvassa, päinvastoin seinämä näytti vain jyrkkenevän ja lumikuorma säilyvän entisellään. Pitkän pohdinnan jälkeen teimme yhteisen päätöksen kääntyä takaisin ja yrittää huipulle uudestaan seuraavana päivänä toista reittiä. Laskeutuminen oli minulle paljon nousua vaikeampaa, koska jyrkkää nousureittiä ei oikein pystynyt kävelemään alas edes vaellussauvojen avulla ja jäähakun kanssa laskeutuminen oli toivottoman hidasta. Ohitettuamme pahimmat kivijyrkänteet matkanteko onneksi vauhdittui perinteisellä peppumäen laskulla hakkua hätäjarruna käyttäen.

Käytimme ensimmäiseen huiputusyritykseen melkein 10 tuntia ja päivän rasitus kyllä tuntui illalla lihaksissa. Energiankulutuskin tuntui olleen sellaista luokkaa, ettei koko illan tankkauskaan sitä täysin kompensoinut. En kuitenkaan ollut kärsinyt mistään korkeuteen liittyvistä oireista, joten päätin seuraavana aamuna yrittää huipulle uudestaan Polish Traverse-reittiä pitkin. Olen tottunut treenaamaan päivittäin enkä siksi ollut niin huolissani palautumisesta seuraavan päivän koitosta varten, mutta ilmeisesti rasituksesta toipuminen ei tosiaan 6000 metrin korkeudessa enää toimi kuten normaalisti ja seuraavana aamuna lihakset tuntuivat olevan jo valmiiksi maitohapoilla. Lähdimme kuitenkin lähes koko porukan voimin uudelle yritykselle kuudelta aamulla (Juan oli joutunut edellisenä iltapäivänä laskeutumaan vauhdilla perusleiriin vakavan AMS:n vuoksi). Alkumatka sujui kohtalaisen kankeasti, koska kaikki olivat vielä uupuneita eilisestä nousuyrityksestä. Hitaasta tahdista huolimatta etenimme kuitenkin kohtalaisen hyvin ja saavutimme Independence Hutin rauniot hieman henkilöstä riippuen puolen päivän molemmin puolin. Olin kärsinyt koko nousun ajan lievästä päänsärystä, joka muun väsymyksen päälle hidasti nousuvauhtia ja retkikuntamme nopein kahden miehen kärki oli jo päässyt katoamaan näköpiiristäni. Tunsin kuitenkin olevani hyvässä vedossa vielä siihen asti kun sää yllättäen muuttui auringon paisteesta lumimyrskyksi ja samaan aikaan vastaan alkoi hoippumaan toinen toistaan huonokuntoisempia jo huiputusyrityksestä luopuneita. Etenin parhaillaan jyrkähköä rinteen reunaa kohti viimeisen jyrkemmän nousuvaiheen alkua, ja oli todella pelottavaa seurata miten muutama kaupallisen ryhmän jäsen horjui kuilun partaalla joka toisella askeleella kunnes opas kiinnitti heidät köydellä hinattavaksi muun ryhmän perässä. Samaan aikaa Perdita päätti kääntyä takaisin pahenevien vuoristotaudin oireiden takia, ja minun oli pakko alkaa miettimään olinko itsekään enää riittävässä kunnossa paitsi saavuttamaan huippua myös pääsemään sieltä omin voimin alas. Näkyvyyden heikennyttyä niin etten enää nähnyt ketään muista retkikuntamme jäsenistä sai minut lopulta kääntymään takaisin, koska en uskaltanut luottaa siihen että pystyisin lumimyrskyn mahdollisesti vielä pahennuttua selviytymään yksin tuntemattomassa maastossa ja koko ajan pahentunut päänsärky ei myöskään lisännyt uskoa itseeni. Lisäksi tässä tapauksessa paluu kakkosleiriin ei varsinaisesti paljon vielä auttaisi jos vuoristotauti pahenisi päänsärystä vakavammalle astelle, koska lähin lääkäri löytyi vasta 1600 metriä alempaa perusleiristä eikä sinne päässyt kuin omin jaloin usean tunnin patikoinnilla.

Paluuni kakkos-leiriin oli melkoista kompurointia päänsäryn ja uupumuksen takia,
ja teltoille päästyäni päänsärky oli niin kova ettei edes kenkien riisuminen ollut onnistua ilman pitkää lepotaukoa ja nestetankkausta. Buranan ja Paramaxin yhdistelmä ja parin tunnin unet makuupussissa onneksi riittivät olon paranemiseen, ja illalla sain jo syötyäkin normaalisti mutta kaiken kaikkiaan olin tyytyväinen siihen että ymmärsin kääntyä ajoissa takaisin. Onneksi muutkin retkikuntamme jäsenet palasivat teltoille muutaman tunnin sisällä, eikä kukaan jäänyt laskeutumaan koko ajan sakenevassa lumisateessa. Carlos ehti jopa meistä ainoana saavuttaa huipun, josta olemme kaikki erinomaisen ylpeitä, koska olosuhteet eivät olleet ihan helpoimmasta päästä!

Seuraavana päivänä sitten pakkasimme kaiken rinkkoihin, tai käytännössä puolet rinkkaan ja puolet riippumaan sen ulkopuolelle.. Reppu kyllä painoi niin paljon etten aluksi uskonut jaksavani sitä perusleiriin asti kantaa, mutta ajan myötä taakkaan tottui ja matka taittui tasaisen hitaasti hyvin aina ykkösleiriin asti. Matka ykkösestä perusleiriin oli vaikea, koska sakea lumisade peitti polun ja eksyimme Josen kanssa useaan otteeseen reitiltä. Lopulta onneksi Plaza de Argentinan teltat ilmaantuivat pyryn keskeltä ja laskimme helpottuneina rinkat alas ensimmäistä kertaa sitten kakkosleiristä lähdön jälkeen. Loppuilta sujui mukavasti jo rakkaaksi tulleen MSR Reactor-keittimen pöhöttäessä telttaa ja vaatteita kuivaksi, illallinenkin maistui erinomaisen hyvältä koska päivän syömiset olivat jääneet aika vähälle. Loppiaispäivä taas on kulunut kunnon kamasirkuksen merkeissä muulien kyytiin meneviä kasseja pakkaillessa.

Loppusanoiksi pitäisi jotenkin yrittää tiivistää reissun tunnelmia, vaikka se vaikealta tuntuukin kun muutamassa viikossa on koettu niin paljon uutta. Kokemus kokonaisuudessaan on ollut ehdottomasti hienompi kuin mitä pelkkä huipun saavuttaminen olisi ollut. Omatoiminen vuorenvalloitus näillä korkeuksilla oli meille kaikille uutta, ja siihen nähden onnistuimme projektissamme varsin hyvin. Lessons learned-osioon voin omalle kohdalleni kirjata reippaasti jalkalihastreeniä rinkan kantoa varten, sillä nyt polvet turposivat ikävästi aina raskaampaa reppua roudatessa vaikka aerobinen kunto muuten hyvin riittikin. Maisemat Andeilla ovat myös ylittäneet kaikki odotukseni, karuudesta huolimatta ympäröivät vuorenhuiput ovat komeita ja maaston värit uskomattoman monisävyisiä. Ylihuomenna sitten pääsemme nauttimaan hieman erilaisesta lomailusta Mendozassa, yli kahden viikon teltassa asumisen jälkeen alkaa hotellin tarjoama suihku ja kunnon illallinen punaviinin kera jo houkuttelemaankin!

Laura

Moro!

Jo oli pehmeää lunta ja paahtavaa auringonpaistetta reissussa. Itse huiputus meni
nätisti tossua vain toisen eteen ja jos vauhti meinasi kasvaa liikaa, niin pohkeita alkoi hapottaa. Itse huipulla ilman ohuuden huomasi, kun laittoi kameran 10s laukaisu viiveelle, niin kuvaan ei vain meinannut keritä millään. Itse keli huipulla oli vaihteleva, muutama metri sekunnissa tuulta ja pilvistä pääsääntöisesti. Hetkittäin oli puolipilvistä ja näkymät mahtavat. Kaikkiaan 40 min visiitti huipulla oli mukava ja rauhallinen. Samaan aikaan huipulla vieraili ainoastaan yksi aasialainen kaveri. Napattiin kuvia toisten kameroilla kuvia ja sitten alaspäin. Itse matkalla huipulle vastaan vain 3 amerikkalaista, jotka olivat käyneet huipulla. Tämän jälkeen 4 hengen porukka oli vielä matkalla ylös. Muut kääntyivät takaisin, yhtä naista lukuun ottamatta jota Miksun kanssa yritettiin käännyttää puhumalla noin 5 minuutin ajan. 2 leiriin päästyäni olo oli aika puhki. Vikan rinteen traverse oli pitkä kuin nälkävuosi.

Olin silti tyytyväinen päivään ja nopeuteeni ylhäällä. Ruokaa ja juomaa oli vielä sopivasti jäljellä. Seuraavana aamuna pakattiin kamoja rauhassa ja odoteltiin Fernandoa (kantajaa) Juhan varusteille. 20 kg kantamus hänelle kuormana ja itselleni joku 35kg 2. leiristä. 1 leirin täydennettiin Miksun kanssa kantamuksia, itse sain kasaan mukavat 42kg 5000m korkeudessa. Kannattaa kokeilla vaikka ihan tasamaalla miltä tuntuu kantaa 65kg elopainolla 42kg reppua. Muutamissa pienissä ylämäissä ei askelpituudella juhlittu. Mutta lopulta päädyttiin yhtenä kappaleena tänne Plaza Argentiinan perusleiriin lumisateen keskelle.

Nyt olo on hyvä, mutta retkiruoka ei oikein tahdo maistua, pitzaa, pihvejä ja hampurilaisia tekee mieli ihan sikana. Onneksi varuste tynnyristä löytyi sentää 2 tölkkiä colaa ja salmiakkia. Varustekauppaa on hierottu ja pakaasi on keventynyt ainakin 5kg. Hakut menivät nopeasti kaupaksi ja kengät vähän myöhemmin. US $ oli valuuttana. Olisivat halunneet ostaa myös vaatteita, jatkoja, jääruuveja jne. Mutta osan kaman kohdalta hinta oli liian kova. Ei nyt kaikkea ilmaiseksi myydä. Nyt vain töppöstä toisen eteen taas 40 km verran ja sitten pääseen medozaan pihvien pariin. Hyvä reissu taas ja homma rockas.

Douppii shittii!!!

Kossu

Vuori antoi – vuori otti

Mahtava reissu takana. Hienoja maisemia,mielenkiintoisia ihmisiä, joista suuren osan kanssa ei montaa yhteistä verbaalista sanaa kielimuurin takia onnistuttu vaihtamaan. Toimeen tultiin silti ja jopa frendeiksi niin, että yhteystietojen vaihto velvoittanee aloittamaan espanjan kielen opiskelut.

Omalla kohdallani reissu oli melkoista henkistä taistelua fysiikan pettämistä vastaan jo lähestymismarssin toisena päivänä iskeneen flunssan takia. Tällainen reissu kuluttaa kroppaa pikkuhiljaa ja silloin (huiputuspäivänä), kun täytyisi pystyä antamaan parasta itsestään, on käytännössä heikoimmillaan paitsi tietysti motivaation suhteen. Koitin parhaani mukaan levätä ylöspäin menon aikana päivän-pari extraa aina, kun mahdollista, jotta kroppa olisi palautunut edes jollain tavalla. Aikataulu kuitenkin vaati liikkeelle lähtöä aina vähän liian aikaisin. Näissä korkeuksissa tervehtyminen on äärimmäisen haasteellista. Keskustelu perusleirissä työskennelleen lääkärin kanssa oli mielenkiintoista. Kun kerroin, että päätä särkee älyttömästi, hän kertoi sen olevan normaalia ja käski ottamaan tupla-annoksen nappeja, mikäli normiannos ei tehoa. Lievä tai kohtalainen päänsärky lienee näissä korkeuksissa tosiaan normaalia ja siksi paikallisen lekurin on hieman vaikeaa ymmärtää suomalaismiehen filosofiaa päänsärkyjen suhteen. Kun kerroin hänelle, että ymmärrätkö, että mun pää tuntuu hajoavan eikä särkylääkkeillä ole mitään tekemistä paineen tasaantumisen kanssa otsaontelossa, sain jokseenkin toimivammat lääkkeet.

Jokaiseen ylempään leiriin siirtyminen oli melkoista taistelua, joka kuitenkin otettiin nöyränä vastaan. Uskoin selviäväni huipulle, jos vain kelit antavat siihen mahdollisuuden. Luulen, että viimeinen siirtyminen Camp 2:een, mistä huiputusyritys seuraavana aamuyönä oli määrä aloittaa, koitui lopulliseksi niitiksi kohdallani. Olin koko reissun ajan noudattanut orjallisesti ystäväni, kokeneen suurten vuorten miehen, ohjetta ja pitänyt sykkeen alle 130 lyöntiä/min ja seurannut sopivalta takamatkalta retkikunnan vuorikauriita. Se tuntui muutenkin turvallisemmalta, koska tosiaankaan näistä korkeuksista ei aiempaa kokemusta ollut. Siirtymällä Camp 2:een kuitenkin alkoi myrskyrintama nousta pohjoisesta ja koin suurempana riskinä jäädä sen jalkoihin, kuin käskeä pumppua tekemään enemmän töitä. Olotila Camp 2:een saapuessa kertoi karua kieltään siitä, että vaikka olinkin voittanut kilpajuoksun tummien pilvien kanssa, olin tullut aivan liian kovaa. Taivas antoi auringonpaisteen lisäksi lunta ja salamoivaa ukkosta – ennennäkemättömän kaunista tavallaan.

Viimeinen yö ennen tavoiteltua nousua oli hankala. En saanut nukuttua ja toivoin salaa, että yöllä teltan kankaita paukuttanut tuuli jatkuisi aamulla niin, että retkikunta päättäisi siirtää vuorokaudella nousuyritystä. Turha toivo, koska aamuneljältä keli oli täysin tyyni. Päänsärky ei ollut väistynyt edes pillerien voimalla. Pohdin, että olisi fiksuinta jäädä päiväksi lepäämään ja valita perinteinen helpompi traverse huipulle vaikka yksin seuraavana päivänä. Tavoite-reittimme Polish Directin sekä varsinaisen kiipeilyn suhteen olin kuitenkin riippuvainen tiimistä ja ajattelin, että kiipeämäänhän tänne on tultu. Eikun taikanapit ja väkisinpuurot naamaan, kamat niskaan ja aamuyön pimeyteen. Mentaalipuolella fiilis oli hyvä ja tiesin toki pystyväni ylittämään itseni, kun sitä tarvitaan. Pari tuntia aiemmin lähtenyt toinen ryhmämme näytti kuin muurahaisilta ahertamassa pimeällä vuorenrinteellä otsalamppuineen. Tunnelma oli mystisen kaunis, kun aurinko alkoi pikkuhiljaa jostain alapuoleltamme punata edessämme seisovaa lumista vuorenseinämää.

Varsinaisen kiipeämisen alkumetrit tuntuivat jo melkoisen tuskallisilta. Mietin ääneen tunnin jälkeen, että onkohan tässä mitään järkeä. Miksu totesi, että nuo tunteethan ovat ihan normaaleja näissä hommissa ja Kossu lohdutti, että ei näissä korkeuksissa voi odottaakaan tuntuvan kovin hyvältä. Aiempien kokemusten perusteella uskoin tietäväni milloin on fiksua kääntyä takaisin. Ja toisaalta tiesin yläpääni jaksavan, vaikka muu kroppa kertoisikin muuta. Tämä onkin se todellinen haaste, oppia milloin pitää kääntyä vaikka pää jaksaisikin. Päätin kokeilla hetken vielä. Tuo hetki oli loppujen lopuksi 6 tuntia ylöspäin. Saavutimme ensimmäisenä lähteneen ryhmämme, joka oli aurannut loputtomaan lumihankeen jälkeä ja kiipesimme yhtenä jenginä. Laskeskelin, että meillä kestää kaiken kaikkeaan lumitilanteen takia liian kauan, eikä itselläni ollut intressejä palata alas leiriin mahdollisen huipulle pääsyn jälkeen pimeässä ja lumisateessa, mikä oli ollut viime päivien iltojen tendenssi sään suhteen.

Ilmoitin laskelmistani ja päätöksestäni kääntyä alas ja Pirjo teki seuraa minulle. Aluksi juttelimme leppoisasti ja kerroin aikomuksestani kävellä huipulle traversea pitkin seuraavana päivänä. Yhtäkkiä oloni huononi kuitenkin dramaattisesti. Rinteessä alkoi näkymään olemattomia muotoja, ristiaskeleet alkoivat kilpailla suoraan kävelemisen kanssa ja aina 10 askeleen jälkeen teki mieli vain kaatua hankeen ja jäädä nukkumaan. Järjen ääni kuitenkin jossain taustalla pauhasi jatkamaan. Ajatukset olivat todella sekavia. Matka 2-leiriin tuntui loputtomalta. Leiriin saavuttuamme tapasimme ”vuoristopoliiseja” omissa treeneissään. Tiedustelin heiltä mahdollista lääkitystä, koska omat namumme olivat muun ryhmän hallussa noin 500m ylempänä. Yhteistuumin otettiin yhteyttä radiolla perusleirin lääkäriin, joka käski lähteä alas nyt eikä heti. Jo tässä vaiheessa olin valmis kaatumaan telttaan eikä tuo muutaman tunnin yksinmarssi 1600 korkeusmetriä alamäkeen tuntunut äärimmäisen kiihottavalta idealta, vaikka BC:n tohtori olikin pari päivää sitten vaihtunut karvanaamaisesta äijästä varsin viehättävään rastachicaan. Käsky on käsky ja lähdin saman tien laskeutumaan kohti vastaanottoa. Reitti oli onneksi suht turvallinen kulkea myös itsekseen. Varsin viihdyttävien hallujen siivittämänäkin matka tuntui ikuisuudelta. Pari kertaa maa ja taivas vaihtoivat paikkaa ja löysin itseni syömästä soraa. Puolessa välissä sijaitsevan ykkösleirin kohdalla selitin ystävällisille jenkkitelttailijoille tilanteeni. Menin kiven varjoon ja pyysin heitä herättämään viimeistään tunnin päästä, koska jotenkin pelotti edes nukahtaa. Jatkettuani matkaa robotin lailla askel askeleelta saavutin muutaman tunnin kuluttua perusleirin. Tohtori talutti vastaanoton portaille tipahtaneen vaeltajan sisään ja antoi pari piikkiä.Kysyin, että miksei näitä anneta etukäteen, niin jaksaisi paremmin ja kysyin koska saisin lähteä takaisin ylös. Gringos locos finlandese tms. naureskeli tohtori ja kertoi kiipeilyn olevan mun osalta ohi tältä reissulta. Kovin isku oli, kun samainen rastapää kielsi ottamasta edes yhtä olutta illalla.

V….ttaako? Rehellisesti sanoen ei, koska täytyy olla tyytyväinen, että tajusi (jos ei nyt ihan ajoissa, niin riittävän) ottaa pakit ja lähteä alaspäin. Jäin huipusta loppujen lopuksi noin 400m ja sain kokemuksen näistä korkeuksista mitä olin tullut hakemaankin – ja paljon enemmänkin. ;) Tästä reissusta, kuten elämästä muutenkin, ajattelen, että täytyy nauttia matkasta ja pienistä jutuista – ei pelkästään mahdollisesta lopputuloksesta. Jos ainoa tavoite olisi ollut seistä huipulla ottamassa FB-kuvia, niin varmaan harmittaisi. Lähdin tänne kuitenkin pääasiassa hakemaan kokemusta korkeammasta ilmanalasta, oppimaan ja kehittymään tässä lajissa. Se tavoite toteutui yli odotusten. Luonnollisesti oon kuitenkin ylpeä kiltaveljestäni Kossusta, joka pääsi toimittamaan siniristilipun Etelä-Amerikan huipulle. Kaikki muutkin antoivat kaikkensa ja enempää ei liene vaadittavissa. Good job!

Tästä tekstistä tuli pidempi kuin oli tarkoitus. Koin kuitenkin tärkeänä jakaa tämän kokemukseni, vaikka tiedän, että learning by doing (mistake) on tehokkain ja kenties ainoa tapa oikeasti oppia mitään. Itse viisastuin kuitenkin paljon ja tiedän nyt, että jos tällaisella reissulla iskee jonkinasteinen sairaus, on parempi puhaltaa peli poikki ja ottaa niin paljon aikaa, kuin tarvitsee rehelliseen toipumiseen – ei vain niin, että jaksaa juuri eteenpäin. Aikataulut ja kaikki muu on loppujen lopuksi toissijaista, koska tässä esimerkkitapauksessa aikataulu ei loppuun asti huiputustavoitteen suhteen toiminut kuitenkaan. Meillä on todistettavasti vain yksi elämä ja pieni ja harmittomaltakin tuntuva sairastuminen saattaa loppupelissä kumuloitua kohtalokkaaksi näissä olosuhteissa. Sen arvoista ei edes näiden unelmien saavuttaminen ole. Tyytyväisenä oppimiseen ja kokemuksiini palailen Santiagon kautta Kotisuomeen. Erityisen onnellinen olen siitä, että saan pitää sylissä uutta ennennäkemätöntä tulevaa kummiprinsessaani. Siinä ei paljon vuorenhuiput mieltä paina.

Kiitos support-jaostolle ja kaikille, jotka ovat jakaneet matkaamme siellä jossain. I will write this also in english, when in city and not dependable on solarpower. Over and out.

Juan

Lumisina ja märkinä takaisin perusleirissä

2012-01-06T04:12:00.001+02:00

Morjensta pöytään!

Aivan aluksi haluamme kiittää kaikkia teitä, jotka olette seuranneet touhuilujamme ja toilailujamme Aconcagualla 2011-2012. Lupaamme jatkaa ainakin jälkimäisiä vielä muutamien päivien ajan. Se mistä kaikesta raportoimme totuudenmukaisesti, jäänee hämärän peittoon. Jatkamme kuitenkin raportointia toistaiseksi. Edessähän on vielä parin päivää reipasta retkielämää ja paluumarssi.

Olemme olleet retkikunnan porukalla yläleireilemässä. Palasimme tänään kakkosleiristä takaisin perusleiriin, jossa huilaamme vielä huomisen päivän ja lähdemme sen jälkeen paluumarssille kohti Vacasia. Ja sitä kautta edelleen takaisin Mendozaan vähän tsillailemaan. Sää on tällä hetkellä varsin epämiellyttävä, sillä lunta tulee taivaan täydeltä. Ja lumi on todella märkää. Palasimme perusleiriin kolmessa osastossa ja olemme tällä hetkellä teltoissa kuivattelemassa kamoja ja itseämme.

Vuori osoittautui melko haastavaksi valloitettavaksi ja vain Carlos onnistui lopulta toppaamaan Aconcaguan tällä reissulla. Siirryttyämme kakkosleiriin lähdimme yrittämään ensin Polish Glacier Directia aamuyön tunteina. Kohtuullisen syvä ja pehmeä lumi söi kuitenkin jalkoja siihen malliin, että Bottleneckin kohdalla olimme kuluttaneet aikaa jo kuutisen tuntia. Miguel kirosi useaan otteeseen vajottuaan useaan otteeseen kainaloitaan (ja vaikka ne ovat vähän matalammalla kuin muilla, se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lunta olisi ollut ihan riittävästi) myöten hankeen. Muutama muukin (esimerkiksi Perdita) saattoi päästellä epätoivoon liitettäviä voimasanoja. Ja Carlos, ja Juan, ja Lara ja Jose. Näin ollen oli selvää, ettei Directin kautta huipulle tulla pääsemään. Päätimmekin kääntyä takaisin juuri pullonkaulan kohdalla. Seuraavan yön aikana satoikin yllättäen lunta. On se vaan niin ihmeellistä, että KKahdellakin kiivetään pullonkaulaa aavistuksen rajummissa merkeissä ja olosuhteissa ja me täällä tuskastuimme jo 6500 metrissä. Mitä ihmettä? Emme kuitenkaan suostuneet lannistumaan, vaan lähdimme Polish Traversen kautta uuteen yritykseen seuraavana aamuna. Nousu sujui varsin mallikkaasti, mutta edellisen päivän ponnistuksen olivat verottaneet voimia siinä määrin, että ainoastaan Carlos onnistui toppaamaan. Miguel ja Jose jäivät 200 metriä huipusta. Pakittamispäätös oli kuitenkin ainoa oikea, sillä päästyämme takaisin leiriin alkoi jälleen armoton lumisade, jota jatkui läpi koko yön. Kakkosleirissä ei lisäksemme ollut ketään muita, paitsi kaksi amerikkalaista, jotka ottivat tosi nopeat pakit Directilta ja myös nopeat pakit Traverselta siinä vaiheessa kun lunta tuli vaakasuoraan ja white out oli hetkellinen tosiasia. Miguelin on kuitenkin pakko myöntää, että mielessä kävi topittaminen ja sen jälkeen tarvittaessa bivakki emergency-kamoilla. Oikeasti Miquel ei sitä kuitenkaan tosissani harkinnut. Vähän liian halpamaista.

Carlosin kommentit toppauksesta: ”Douppii shittii!” Lisäkaneettina mainittakoon, että Carlos ei noudattanut topokirjan aikamääreitä, vaan alitti ne muutamilla minuuteilla, vaikka vietti huipulla 40 minuuttia. Nyt olemme kaikki siis perusleirissä ja keittimet pöhisevät teltoissa. Lunta on luvattu ylävuorelle metrin verran seuraavien päivien aikana. Joten onnea vaan kaikille niille 20:lle, jotka tänään kohtasimme tullessamme alas kakkosleiristä. Mainittakoon, että kantajat tuovat tyypillisesti 20-25 kiloa tavaraa yhdellä vedolla alas yläleireistä. Carlos kantoi ykkösestä 42 kiloa ja Miguel 37 kiloa. Nyt kyllä vähän hävettää kun istun teltassa häkyttämässä tätä blogia ja pari muuta pystyttää itselleni telttaa lumisateessa. Osallistuin tosin tämän teltan, jossa siis nyt istun, pystyttämiseen… … ja nyt sekin teltta (jossa nukun) on pystyssä ja keitin on pöhisemässä keskellä lattiaa. Kaasua nimittäin on ja reilusti.

Kokonaisuudessaan reissu on ollut enemmän kuin loistava ja opettavainen. Emme odottaneet mitään helppoa reissua; eihän Everestilläkään perusturisti saa kiivetä 6400 metriä korkeammalle ilman lisähappea… Olisin kyllä mielelläni nähnyt miten Moron Simone tai joku vastaava olisi loikkinut kolmen metrin vuoristokaurisloikalla Polish Glacier Directia ylöspäin. On ne tekijämiehet ja –naiset vaan syystä ihan erikseen.Säästä huolimatta tunnelma on korkealla ja retkikunnalla vointi on varsin hyvä. Seuraavaksi seuraa ruokailua ja tavaroiden lisäkuivattelua. Huomenna pyrimme toimittamaan teille meidän kaikkien henkilökohtaiset kommentit retkikunnan edesottamuksista tähän mennessä.

Team safely back in camp 2

2012-01-04T22:04:00.006+02:00

José and Miquel needed to turn down 120-150 meters before the summit, Lara and Perdita little earlier. They all and Carlos, who reached the summit, are safely back in camp 2.

Excellent achievement from whole the team!

PS. Juan is safely in base camp and Michel is already trekking somewhere in Patagonia. Some greetings from Michel added to the blog retroactively for 28.12.2011.

Carlos at the top of Aconcagua and now waiting for others

2012-01-04T18:00:00.007+02:00

Carlos on top of Aconcagua!

He has been speeding up as it has only taken 6,5 hours for him from the camp 2 via Polish Traverse to the top. Guidebooks usually recommend 10-17h (This to be checked as via short conversation by satellite phone figures can be heard wrongly). Others are little behind of Carlos, who will now wait for the others. Weather is calm, but it is slightly snowing light snow flakes.

Congratulations!

Retkikunta yläleirissä, huomenna uusi yritys

2012-01-03T22:26:00.000+02:00

Retkikunta takaisin yläleirissä, yritämme huomenna toista reittiä huipulle. Juan on perusleirissä parantelemassa oloaan.

Expedition back in camp 2. We will try to summit tomorrow using another route. Juan returned to base camp to feel better.

Polish Directillä lunta välillä jopa vyötäröön asti

2012-01-03T18:21:00.008+02:00

Carlos juuri pirautti satelliittipuhelimella. Kertoi että Polish Direct reitillä pehmeää lunta on puoli metriä, välillä jopa vyötärään asti. Eteneminen on hidasta, joten retkikunta on päättänyt palata yläleiriin. Huomenna uusi yritys Traversen kautta.

Carlos just called via satellite phone. He mentioned that there is half a meter soft snow on Polish Direct route, sometimes even up to the waistline. It is slow to go forward, therefore expedition decided to return to camp 2. Tomorrow new try via Traverse route.

Summit push is on

2012-01-03T10:26:00.000+02:00

Summit push is on! Perfect weather. Just us and the mountain.

Retkikunta yläleirissä - huiputusyritys huomenna aamusta

2012-01-02T20:41:00.007+02:00

Retkikunta yläleirissä 5900m. Huiputusyritys huomenna klo 04-05 paikallista aikaa (08-09 Suomen aikaa).

Expedition in the highest camp 5900m. Summit attemp tomorrow at 04-05 local time (at 08-09 Finnish time).

Lunta ja aurinkoa

2012-01-02T14:10:00.004+02:00

Kesä on muuttunut talveksi ja lähdemme tänään kohti kakkosta. Aurinko paistaa taas. Retkikunnalla kaikki hyvin.

Summer has turned to winter and we are heading today towards camp 2. Sun is shining.

Expedition is doing well.

Camp 1,5 pystyssä 5400 metrissä, lunta tulee taivaan täydeltä

2012-01-02T01:20:00.004+02:00

Retkikunta pystyttänyt välileirin 5400 metriin. Lunta tulee taivaan täydeltä - lähes white out, mutta eihän se yöllä haittaa. Huomenna sitten kohti kakkosta.

Ps. Italialainen kiipeilijä soolonnut Polish Directin

Expedition set up mid-camp to 5400m. It is snowing with full sky - almost white out, but during night time it can not harm us. Tomorrow heading towards camp 2.

Ps. Italian climber summited solo via Polish Direct

Retkikunnan uudenvuoden toivotukset

2011-12-31T21:38:00.006+02:00

Retkikunta palannut kakkosesta takaisin ykköseen.

Hyvää Uutta Vuotta Kaikille!

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Expedition returned from camp 2 to camp 1.

Happy New Year to All!

Expedition is doing well.

Kätkö kakkoseen

2011-12-31T15:16:00.002+02:00

Kärki liikkuu kohti kakkosta (ei sitä kakkosta), kätkön teko lastille (ei sellaiselle lastille) siis kohta käynnissä.

Front group moving moving towards camp 2 and soon preparing a hide for the equipment.

Carlos sprinttasi, muut makoili

2011-12-30T22:22:00.002+02:00

Makoisaa makoilua ykkösessä. Carlos sprintasi baseen ja takaisin. Huomenna kakkoseen.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Enjoying relexing time at camp 1. Carlos sprinted to base camp and back. Tomorrow heading to camp 2. All ok with expedition.

Retkikunta kokonaisuudessaan 1.leirissä

2011-12-30T02:28:00.006+02:00

Muutama minuutti sitten saadun tekstiviestin perusteella koko retkikunta on saapunut onnistuneesti ykkösleiriin (5001 m). Ja retkikunnalla kaikki hyvin.

According to SMS received few minutes ago expedition reach successfully camp 1 (5001m). And expedition is going well.

Viimeiset hetket ”sivistyksen” parissa

2011-12-29T15:31:00.003+02:00

Tässä blogimerkinnässä kaikki retkikunnan jäsenet kertovat omia tuntojaan ennen kuin nousemme ylempiin leireihin ja kohti Aconcaguan huippua. Olemme ylemmissä leireissä noin viikon ja kuten aikaisemminkin on todettu, blogia päivitetään sieltä ainoastaan tekstiviestein.

Ilma ohenee – tunnelma tiivistyy

Kirjaimellisesti, sillä tästä eteenpäin majoitumme kahteen telttaan. Näin ollen kahden hengen telttakunnat ovat pian historiaa. Retkikunnan taival on ollut karikkoinen, sillä jouduimme evakuoimaan yhden jäsenen Casa de Piedrasta korkean kuumeen vuoksi. Luonnollisesti kaikki olivat asiasta hyvin pahoillaan, mutta ratkaisu oli ainoa mahdollinen ja samalla oikea. Olemme sairastelleet kohtuullisen tiiviisti ja vasta nyt alkavat kaikki olla kunnossa. Oma taipaleeni on sujunut kohtuullisen mallikkaasti ja jalka on toistaiseksi noussut varsin kevyesti. Alarinteiden juoksukilpailuja ei ole pidetty, eikä pidetä, sillä tunnetusti niillä ei ole valloitettu yhdenkään vuoren huippua. Voisin sanoa oman asenteeni olevan määrätietoinen, mutta samalla nöyrä. Katsellessaan näitä jylhiä maisemia ymmärtää hyvin pian jäävänsä uhoamiskilpailussa toiseksi. Huipulle pääsee, jos vuori sen sallii. On ollut upeaa ihailla jylhiä maisemia ja samalla havaita sivistyksen jäävän yhä kauemmas taa. Tähtikirkkaat ja kirpeän viileät yöt. Vuoriston kuiva ja raikas ilma sekä ajoittaiset kivi- ja lumivyöryjen jylinät ovat siivittäneet matkaamme. En oikeastaan enää tiedä mikä viikonpäivä on menossa. Olen nauttinut kaikesta ja kaiken aikaa. Totaalin irtautuminen arjen kahleista, oman retkikunnan kaverit, muut kiipeilijät ja ympärillä kohoavat huiput ovat enemmän kuin tarpeeksi. Joku voi tietenkin ihmetellä miksi joku haluaa viettää lomansa näissä oloissa, mutta koettuaan tämän kaiken varmasti ymmärtää. Ja jos ei ymmärrä, ei varmasti ole tarvettakaan. Tämä kaikki on ollut jo tähän mennessä upeaa. Huomisesta eteenpäin alkaa todellinen uurastus kun kiipeämme leirien välejä ja yritämme sopeutua yhä ohenevaan ilmaan, samalla kun kannamme tavaraa ylöspäin. Edessä on varmasti hapottavia jalkoja, palelevia raajoja, päänsärkyä ja henkistä koettelumusta. Mutta se kaikki on niin palkitsevaa. Toivon todella, että vuori suo meille mahdollisuuden yrittää Polish Directia ja oma fyysinen sekä henkinen kanttimme mahdollistaa nousemisen Etelä-Amerikan korkeimman vuoren huipulle. Yksi ja yhdessä, samaa henkeä kaikki täynnä; kukin tavallaan. Taivallamme leiristä toiseen. Jaamme taakkojamme ja ihailemme jylhiä rinteitä ympärillämme. Iholla viileä, joskus jopa purevan kylmä tuuli, jatkamme yhä ylöspäin. Matkalla kohtaamme myös heitä hiljaisia, jotka liikaa yrittivät. Minä kutistun täällä, löydän uuden nöyryyden, joskus sitä on vaan pieni; tahtomattaankin. Yhdessä istumme leirissä, ehkä teltassa, tuulen voimakkaan piestessä teltan kankaita. Keittimen lämmittävä pöhinä taustalla, jaamme kokemuksiamme, tunteitamme ja taakkojamme yhä uudelleen. Askeleen lähempänä, kuitenkin edelleen tuhat liian kaukana. Yksi ja kaksi – askeleet pareittain, hakku iskeytyy rinteeseen, jäätä ropisee kasvoille. Kruksin läpi kavuten, valehuippujen läpi puuskuttaen, tavoite kirkkaana mielessä siintäen ja ehkä lopulta Suomen lippu nousee korkeimmalle. Kenties onnistumisen kyynel silmäkulmassa. Vaan voi se olla myös tuskan kyynel; piiskan sivallus kasvoille, huipun siintäessä liian kaukana. Kiitollisena otamme vastaan sen minkä meille annat. Luottavaisin mielin lähden huomenna ylöspäin.

- Miquel

Hyvällä mielellä ylöspäin

Perusleiriin lähestyminen sujui ihan kohtuullisesti. Hitaasti hyvä tulee, on toiminut kohdallani paremmin kuin hyvin. Samalla metodilla jatkan tästä eteenkin päin. Lepopäivät perusleirissä ovat olleet paitsi fysiikan lepuuttamista ja korkeuteen sopeutumista, myös erinomaista henkistä lepoa. Kirjan kanssa olen edennyt vain muutaman kymmenen sivua eikä pelikortteja ja noppia ole edes vielä korkattu. Jotenkin vain teltassa ja ulkona kivillä ellunkanailu on ihan riittävää ajanvietettä. Mitään muuta ei kaipaa. Lepo on tosiaan tehnyt tehtävänsä. Mukava taas lähteä huomenna eteenpäin. Toistaiseksi ei ole ilmennyt ihmeemmin korkean paikan oireitakaan. Ekana yönä perusleirissä päätä särki jonkin verran, mutta sekin meni ohi vettä juomalla (ja vessassa ravaamalla). Sen jälkeen olen noudattanut perusleirilääkärin neuvoa olla juomatta enää seiskan jälkeen, niin ei ole tarvinnut enää yöllä lähteä vessareissulle ja olen nukkunut tosi hyvin. Kelit ovat olleet perusleirissä odottamaani lämpimämpiä ja yöllä -29 makuupussia ei ole voinut pitää kuin vähän peittona. Tähän mennessä reissu on sujunut osaltani siis varsin leppoisin tunnelmin, lukuun ottamatta Michelin evakuointioperaatiota, jonka järjestely vajavaisella espanjankielellä oli jonkin verran haasteellista. Guardaparquesit (puistonvartijat) ja Aymaran arrierot (muulikuskit) ovat kuitenkin olleet erinomaisen auttavaisia, päteviä ja sympaattisia, joten asiat kyllä tuntuvat aina jotenkin perin järjestyvän. Uusiin korkeuksiin tähdäten.

- Perdita

Odotettavissa oheneva ja kylmenevää ilmaa

Muutamien päivien lepääminen perusleirissä on tehnyt tehtävänsä. Nousu perusleiriin, varusteiden vienti 1. leiriin ja ohut ilmanala eivät enää tunnu ja olo on valmis jatkamaan matkaa. Lisäksi paikallaan oleminen alkaa vienosti jopa kyllästyttää, vaikka toisaalta jouten vietetyt päivät ovat kyllä olleet mitä mainiointa hermolepoa arjen rutiineista. Lähdin Suomesta matkalle flunssasta puolikuntoisena, ja epävarmana siitä, että paraneeko tauti ajoissa. Ensimmäinen trekkauspäivä olikin varsin tuskainen, mutta siitä päivä kerrallaan olo on parantunut välillä kohtalaisestakin rasituksesta huolimatta. Nyt tuo tauti on vihdoin historiaa. Pienet päänsäryt kuuluvat korkeuden muuttumiseen ja vatsataudit epätäydelliseen hygieniaan, mutta niiden kanssa pystyy elämään ja ne kuuluvat asiaan. Useita kertoja päivässä olemme pienellä mittarilla mitanneet jokaisen jäsenen happisaturaation, joka näyttää hieman vaihtelevan olosuhteista riippuen. Omalla kohdallani lukema on ollut häntäpäässä, joka kertoo kehoni hitaasta sopeutumisvauhdista korkeuteen. Tämän hitaahkon sopeutumisnopeuden totesin tosin jo viime vuonna Ecuadorissa. Tämä asia huomioiden noususuunnitelmamme lepopäivineen pitäisi olla riittävä huipun saavuttamisen vaativaan sopeutumiseen. Loppu on sitten kiinni säätiloista ja itsestä. Loistavaa vetoapua erilaisiin tilanteisiin on löytynyt tiimiltä, jonka hörsyvä huumori kukkii niin että vatsanpeitteetkin ovat välillä kovilla. Iloinen olen myös siitä kokemuksesta ja erilaisesta osaamisesta, joka tiimistämme löytyy. Huomenna poistumme ”sivistyksen” parista olosuhteisiin, jollaisissa en aiemmin ole ollut. Uteliaina, valppaina ja nöyrinä lähdemme matkaan. Otamme vastaan sen, mitä vuori meille haluaa antaa: onnistumisen iloa tai epäonnistumisen tuskaa. Kävi kummin päin vain, tiiminä nuo asiat otamme vastaan.

- Jose

Douppii shittii

- Carlos

Vuori on taas ottanut omansa. Onneksi tällä kertaa vaan meitsin fyysisen kondiksen (jos sitä koskaan on ollutkaan). Flunssa alkoi vaivaamaan jo 3200 metrin korkeudella Casa de Piedran leirissä. Jouluaaton ylimääräinen pakotettu lepo siellä palautti sen verran voimia, että jaksoi kitkutella itsekseen Base Campiin 4200 metriin muun tiimin luokse. Päivän levon jälkeen käytiin heittämässä ekat kamat Camp 1:een 5000 metriin ja sillä reissulla iski infernaalinen pääkipu – pahin mitä allekirjoittanut on ikinä kokenut. Perusleiriin paluun ja lääkärikäynnin jälkeen diagnoosi oli tukossa olevat sinukset eli ts paine otsaontelossa ei tasaannu ylöspäin mennessä. Siksi ylöspäin kapuaminen aiheuttaa melkoisen tuskallisia haasteita. Kansankielellä päässä on siis kusen lisäksi isompi paine, kuin ympärillä vallitseva paine. Sain lekurilta erilaisia rohtoja ja toivon todella, että tilanne helpottaa ja paineet tasaantuu edes yläpäässä. Muuten reissu hulppeine maisemineen on sujunut hienosti. Haastetta riittää etenkin kelien puolesta. Päivittäiset 40 celsiusta lähentelevät hellelukemat pakottavat juomaan älyttömiä määriä ja suojaamaan kroppaa palamiselta. Puolestaan yöllä jo 3200 m:n korkeudessa oli pakkasta. Odotettavissa on paljon hyytävämpää keliä ylemmissä leireissä. Henkilökohtaisesti korkeusennätys on jo saavutettu Camp 1:ssä, sen korkeuden ohittaen hintsusti alppien Mt Blancin. Tavoite ei ole sinänsä saavuttaa mitään korkeusennätyksiä, vaan päästä ehjänä huipulle ja alas, mikäli kelit ja fyysinen kunto sen sallivat. Elämyksiä ja uusia frendejä on saatu jo tähän mennessä sekä todellista lomaa. Mahtavaa olla välillä totaalisesti kännykkäverkon ulottumattomissa! Ehdin jopa opetella viikon Chilen rannikolla surffaamista ennen retkikunnan kokoontumista Argentinan Mendozaan. Kiitos tiimille ja support-populaatiolle kotisuomessa. Tsemppiviestit ovat tulleet perille satelliittipuhelimen välityksellä. Tästä setämiehestä tuli lisäksi vielä eno tämän reissun aikana, joten lempparin etuliitteeksi soveltuva Don-sana lienee oikeutettu. ;) Hyvää Uutta Vuotta. Otetaan sit iisisti. ;) Olkoon voima kanssamme ja kanssanne!

- Juan

Huomenna jää jo kotoisalta tuntuva perusleiri kaikkine mukavuuksineen taakse, ja lähdemme nousemaan kohti uusia korkeuksia. Tähän mennessä reissu on omalta osaltani sujunut kohtalaisen hyvin, vaikka lähestymismarssi yli 30 asteen helteessä alkoi jo kolmantena päivänä ottaa hieman koville. Ehdin myös sairastaa miedomman version ilmeisesti samaisesta flunssasta joka aiheutti Michelin evakuoinnin jouluaatto-aamuna, mutta kuume ei onneksi koskaan noussut yli 38 asteen ja pari pakollista lepopäivää perusleirissä ilman mitään vedenhaku- taikka vessareissua fyysisempiä aktiviteetteja riittivät hyvin taudista toipumiseen. Kunnon rusketus/punoitus-rajat on tietysti jo tullut hankittua, aurinkorasvaa kun poistuu Andeille ominaisen jatkuvan tuulen ja ylämäen aiheuttaman hikoilun mukana enemmän kuin sitä ehtii kasvoihin ja käsivarsiin levittää.. Ensimmäinen yö perusleirissä meni aika pitkälti viiltävän päänsäryn kanssa sinnitellessä, mutta sen jälkeen ei korkeus ole vaivannut ja aklimatisoituminen tuntuu edenneen hyvin. Olen tosin joutunut tinkimään periaatteestani vältellä kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä viimeiseen asti ja päättänyt tarvittaessa sortua ”nappia naamaan”-linjalle, jotta tulevat yöt ylemmissä leireissä sujuisivat levollisimmissa merkeissä mahdollisista päänsäryistä huolimatta. Kolmas lepopäivä perusleirissä alkoi olla jo hieman liiankin pakollista lorvimista, mutta onneksi pikku oppaastamme löytyi hyvä kohde parin tunnin trekkailulle ja kävin ihailemassa Aconcaguan jylhää eteläseinämää ja Horcones-jäätiköltä laskeutuvaa vesiputousta. Eilen kävimme hieman kartoittamassa tulevaa majapaikkaamme, ja ympäristön karuudesta huolimatta ykkösleiri näytti varsin suojaisalta majapaikalta hienolla maisemapaikalla. Odotan innolla siirtymistä yläleireihin, on jännittävää nähdä miten selviydyn yli 5000 metrin korkeudessa ja riittävätkö voimat vuorenhuipulle asti. Tähän mennessä korkein saavuttamani huippu on Mt. Blanc (4808m), joten jo ykkösleirissä yöpyminen tulee olemaan oma henkilökohtainen korkeusennätykseni. Lisäksi Mt. Blancin huiputus meni hieman turhan kovaksi taisteluksi melkoisen ärhäkän vatsataudin takia, kun huiputuspäivä muuten olisi tyynen aurinkoisen sään ja hyvän näkyvyyden ansiosta ollut mitä hienoin. Tällä kertaa näyttää lupaavalta ainakin oman terveyden osalta, säille ei tietysti mitään voi ja huonoimmassa tapauksessa saattaa koko huippu jäädä saavuttamattakin jos hyvää sääikkunaa ei vain tule. Tärkeintä kuitenkin on että palaamme kaikki turvallisesti takaisin perusleiriin, huipun kautta kiertäen tai ei. Paras turva vuorella on hyvä porukka johon luottaa, ja uskon että retkikunnallamme hyvä tiimihenki säilyy myös haasteellisemmissa olosuhteissa. Lähden kohti yläleirejä periaatteena nauttia itse matkanteosta vähintään yhtä paljon kuin määränpään tavoittelustakin. Toivon kuitenkin että kaikki pääsemme Etelä-Amerikan korkeimmalle huipulle, ja voimme yhdessä juhlistaa saavutustamme Mendozassa hyvän pihvin ja punaviinin kera!

- Lara

Muulikyydillä alas tulleen Michelin kuulumisia

2011-12-28T23:00:00.003+02:00

Vastaanotettu 26.12.2011 04:29

Olo on jo parempi. Lekuri ei osannut sanoa mitaan tarkempaa syyta kuumeeseen. Epaili influenssaa tai aurinkoa, mutta vaikka Argentiinan julkinen terveydenhoito oli ihan sympaattisen oloista (ei meinannut itse kehdata istua odotushuoneessa kun katseli sita menoa), niin jai itselle vahan epavarma olo kaynnista. Antoi perustulehduskipulaakekuurin. Kuume on kuitenkin laskenut 38:iin ja on huomattavasti helpompi olla. Oikeastaan suurin vaiva on takapuoli, jolla on aika inhottava istua. Muulikyyti oli sen verran HC-settia. Vacasiin saavuttiin aivan tajunnan rajamailla ja suosittelen seuraavan kerran ihan oikeasti sita helikopteria. Tosin olihan tamakin uusi kokemus, mutta jatan viela poolouniformun hankinnan. Ne muulijátát ovat reilua ja kovaa porukkaa. Yksi niista juoksi aina muun porukan rinnalla, kun niilla ei ollut ylimaaraisia satuloita. Enemman Aymaralla kaikki kestaa ja maksaa.

Olin siis ensimmaisen yon Puente del Incan hostellissa ja sain pienen saadon jalkeen Aymaran kyydin Mendozaan. Otin pari yota hotellista. Lepailen ja katson miten tilanne kehittyy. Sitten kun on taas voimia liikkua ja kaupunki aukeaa joulupyhien jalkeen, taytyy katsoa mita keksii.

- Michel

Vastaanotettu 28.12.2011 04:41

Kuumetta ei ole ja tanaan kiertelin jo kaupungilla. Huomenna lähden yobussilla Buenos Airesiin uudenvuoren viettoon.

-Michel

Paulo Coelhon mietteitä vuorikiipeilystä

2011-12-28T21:40:00.006+02:00

Eetun koko retkikunnalle lähettämät Paulo Coelhon mietteet vuorikiipeilystä ovat ajankohtaisia retkikunnalle ja meille muillekin vuorikiipeilyn harrastajille eli siksi otin vapauden jakaa otteen mietteistä meille kaikille.

"Respect your body: you can only climb a mountain if you give your body the attention it deserves. You have all the time that life grants you, as long as you walk without demanding what can’t be granted. If you go too fast you will grow tired and give up half way there. If you go too slow, night will fall and you will be lost. Enjoy the scenery, take delight in the cool spring water and the fruit that nature generously offers you, but keep on walking.

Respect your soul: don’t keep repeating “I’m going to make it”. Your soul already knows that, what it needs is to use the long journey to be able to grow, stretch along the horizon, touch the sky. An obsession does not help you at all to reach your objective, and even ends up taking the pleasure out of the climb. But pay attention: also, don’t keep saying “it’s harder than I thought”, because that will make you lose your inner strength.

Be prepared to climb one kilometer more: the way up to the top of the mountain is always longer than you think. Don’t fool yourself, the moment will arrive when what seemed so near is still very far. But since you were prepared to go beyond, this is not really a problem.

Be happy when you reach the top: cry, clap your hands, shout to the four winds that you did it, let the wind – the wind is always blowing up there – purify your mind, refresh your tired and sweaty feet, open your eyes, clean the dust from your heart. It feels so good, what was just a dream before, a distant vision, is now part of your life, you did it!"

Me kaikki blogin lukijat varmaan toivomme, Eetun sanoin, sydämestämme kaikille retkikunnan jäsenille voimia, henkeä, järkeä ja lämpöä varpaisiin!

Täällä sitä vaan paukutellaan rajapyykkejä

2011-12-28T07:53:00.007+02:00

Tänään kävimme viiden hengen osastolla stokkaamassa ykkösleirin hieman yli sadan kilon tavaramäärällä. Ja kuten kaikki muistavat, ykkösleiri on yli 5000 metrin korkeudessa. Hilpaisimme liikkeelle 0845 ja ensimmäinen oli perillä vähän ennen kahtatoista. Opaskirjan arvio noususta oli 6-8 tuntia, mutta kaikki retkikuntamme jäsenet (paitsi Carlos, jolla ei mennyt minuuttiakaan) nousivat perusleiristä ykköseen neljässä tunnissa. Ykkösleirissä palvelut ovat vähissä ja tuuli kovassa. Miguel otti ennen muiden saapumista untuvatamineissaan makoisat nokoset rakentamassaan hädättömässä majoitteessa puolipilvisen taivaan alla. Piilotimme varmuuden kaikki tavaramme näkyvään paikkaan, jotta mahdollinen varkaus havaitaan mahdollisimman helposti. Kaksi valtavan kokoista sinistä säkkiä täyttyivät äärtään myöden. Lukitsimme säkit varmuuden vuoksi. Liitämme tähän mukaan ykkösleirissä käyneet porukan lähtökuvan (alla) ja siihen liittyy arvoitus. Kuka puuttuu kuvasta? Ja jos tämä on liian helppo, niin toinen kysymys. Missä kuvasta puuttuva henkilö on?

Loppupäivän olemme rentoutuneet ja menemme 1900 aikaan syömään päivällisen
katetusta pöydästä. Huomenna huilaamme koko päivän ja suunnittelemme
edelleen lähtevämme ylempiin leireihin ylihuomenna. Ylämäkeen kävelyä on
siis luvassa jatkossakin.
Tapasimme muuten tänään palatessamme ykkösestä erään paikallisen oppaan,
joka oli joutunut kääntymään alaspäin ylettömän ylenantamisen johdosta.
Juttelimme hänen kanssaan muutaman tovin ja saimme tietoomme, että Polish
Direct olisi sittenkin melko hyvässä kunnossa. Eikä sitä ole vielä tällä
kaudella kiivetty kertaakaan. Korviimme kantautuvan huhun mukaan joku
ruotsalainen porukka on suuntaamassa samalle reitille ja ovat ilmeisesti
pari päivää aikatauluissa edellä. Yritämme tietenkin kiristää tahtia jos
vaan suinkin mahdollista.
Näin siis täällä tänään.

Retkikunnalla kaikki hyvin.
Carlos, Perdita, Lara, Juan, Jose ja Miquel

After rest days in the base camp (BC) it was time for the first visit to
Camp 1 in 5000 meters. The plan was to carry up half of the equipment
needed in the upper camps and for summiting. This means approximately 20kg
weight in each backpack. The weight takes its toll on the climbers when
the daily ascend is about a kilometer. Aconcagua guide book mentions
ascend time from BC to Camp 1 to be 6-8hrs, so our 4 hours was ok.
The flu wave has hit hard on our expedition and again one member had to
stay in the base camp resting. Another one has problems with sinuses and
that causes terrible headache when ascending since the pressure does not
equalize. The blessed doctor in the BC gave some interesting pills that
should cure the sinus problem and boost travelling upwards.
In Camp 1 we got the first snowflakes and the wind increased a bit. The
weather was rather cloudy today up there, but the forecast says that it
should get better in few days. This suits us perfectly since the first
summit attempt is planned to take place on the 3rd of January.
When we descended back to the BC, we had an ordered meal at Aymara´s (one
of the climbing tour companies operating in the BC) kitchen tent. It´s
provides us with nice variance between pasta Bolognese and pasta chicken
meals.
Tomorrow will be again a rest day in BC and the next day we will move with
rest of the essential equipment to Camp 1. The laptop will remain in the
BC so there will probably be a gap concerning updating the blog. Keep the
thumbs up and wish us luck concerning the weather. We will tell more later
about how we succeeded on the summit ridge.

Everything ok and the expedition keeps on rockin´

Kamavälppäystä Pearl Jam'in tahtiin

2011-12-27T02:28:00.015+02:00

Rakkaahko lukijakuntamme,
Aivan aluksi haluaisimme kiittää levy-yhtiötä. Tänään olemme enimmäkseen olleet perusleirissä. Päivän välppäysten tuloksena on ollut pakkausta, lajittelua ja oleilua. Huomenna, eli teidän tänään, on jalona tarkoituksenamme kantaa kasa tavaraa ykkösleiriin. Tai jonnekin sen välittömään läheisyyteen perustettavaan kamakätköön (ei sellaiseen kamakätköön). Edessä on siis 800 nousumetrin punnerrus. Ja kuten nokkelimmat arvaavatkin, käymme kohti ylämäkeä. Perdita ja Jose ovat käyneet tiedustelemassa reitin alkupätkän ja kertoneet meille muille osattomille, että heti alkuun on luvassa tanakkaa nousua. Oletamme koneiden käynnistyvän jo heti alkumatkasta.

Eilen kävimme lääkärin juttusilla. Saimme kaikki vapauttavan tuomion ja olemme näin ollen kelvollisia jatkamaan ylämäkeä kohti. Happisaturaatiot pyörivät kaikilla levossa 90% kieppeillä, joka on varsin kohtuullinen lukema näille korkeuksille. Voin silti myöntää, että nopeat pyrähdykset haukotuttavat henkeä ja pistävät rintaa. Olemmekin pyrkineet välttämään kaikki äkkinäisiä (pakko)liikkeitä oleilumme lomassa.

Eilen järjestimme (meneekö jo päivät sekaisin..) Perditalle pienimuotoisen syntymäpäiväonnittelutapahtuman. Lauloimme tietenkin Onnea-laulun ja lahjaksi annoimme suihkun vapaavalintaisena ajanhetkenä.

Suunnitelma on siis se, että huomenna kannamme ensimmäisen lastin (n.120kg ilman muuleja) ykkösleiriin (5000m) ja palaamme takaisin perusleiriin viettämään vielä yhden lepopäivän. Tuon huilauksen tapahduttua lähdemme ylöspäin ja jatkamme suunnitelman mukaan ykköseen huilaamaan, heitämme lastin (ei sellaisen lastin) kakkoseen (ei siihen kakkoseen), palaamme ykköseen huilaamaan ja kiipeämme sen jälkeen lopullisesti (ei niin lopullisesti) kakkoseen (ei siihen kakkoseen) ja yritämme sieltä huipulle heti kun kunto ja sää sen mahdollistavat. Emme vie tietoteknistä laitteistoa perusleiriä ylemmäs, mutta päivitämme blogia edelleen satelliittipuhelimen kautta tekstiviestein. Kuvia emme näin muodoin pysty (tai halua painon takia) perusleiriä ylempää välittämään. Sää täällä on pysynyt kohtuullisen vakaana ja lämpimänä, mikä on ehdottomasti huono merkki, sillä pilvetön taivas ja kylmät yöt takaisivat vakaampaa keliä huipulle. Olemme kuitenkin (tietenkin) liikkeellä sillä asenteella, että niin huonoa keliä ei edes ole, etteikö huipulle voisi yrittää. Vaikka sitten vaan metrin… Palaamme siis huomenna asiaan käytyämme ykkösessä ja nautittuamme pöytään tarjoillun aterian ähkimisen päätteeksi. Retkikunta haluaa lisäksi lähettää valtavan määrän terveisiä Michelille ja toivottaa samalla pikaista paranemista!

Retkikunnalla kaikki hyvin ja laitteistoista pauhaa Pearl Jam.
Perdita, Jose, Juan, Carlos, Lara ja Miquel

ps. Havaitsimme juuri kokkauksen yhteydessä, että Esa Pakarinen lienee Suomi-rapin virallinen esi-isä. Tarkastakaa vaikka ulos ”Valehtelijan valssi” by Reino Helismaa ja Esa Pakarinen…

Hola!
We have been relaxing in a base camp. Once again. Tomorrow will be hard day as we’ll climb to camp 1 with our gears (120kg). We will descent back to base camp after that and spend one more rest day before committing ourselves to the mountain for 6-7 days. Blog will be updated via satellite phone, so we are not going to carry our laptop, solar panels and stuff higher than basecamp.

We are all feeling quite strong and we passed the medical yesterday evening. Weather has been quite stable, but few clouds are gathering on the sky. Weather is also very warm and that is kind of a bad sign. Higher temperatures anticipate warm weather front which will make the overall weather pretty unpredictable. The colder, the better.

So, we are ready to go!

Expedition is going well and we are right now listening Pearl Jam’s debut
album.

***
Ps. Huomaathan myös blogiin takautuvasti lisätyn Yksinäisen taistelijan mietinnöt Jouluaattona.

2011-12-26T16:27:00.006+02:00

Tervehdys rakkaat tarkkailijamme!
Aivan aluksi haluaisimme kiittää suomalaista support-tiimiämme Annea ja Jaakkoa pyytettömästä työstä kotimaassa blogien ja muiden viestien ansiokkaan julkaisun ja välittämisen eteen myös joulun pyhinä.. Joten ISO käsi täältä ja kiitos.

Olemme tämän päivän aikana tsillanneet perusleirissä 4200 metrin korkeudessa. Miguel ja Carlos fantasioivat aikaisemmin aamupäivällä ryhtyvänsä campo base –pummeiksi. Ainoa edellytys tuolle pummailulle on luonnollisesti oma kahden henkilökohtainen konttikylä kaikin mukavuuksin. Seuraavaksi kerromme hivenen Plaza Argentinasta, jossa siis tänään vedämme lonkkaa. Paitsi Juan, joka todennäköisesti kävelee ylämäkeen. Ennakkomaistiaisina saimme jo yhden lisemmän Tatonkallisen tavaraa. Laiskottelun lomassa olemme pystyttäneet kyläämme yhden VE25 lisää. Laralle ei Vauden räpsyä tänne ylempiin kerroksiin raahattu. Ai niin, melkein unohdin, että kävimme myös ilmoittautumassa tähän leiriin ja 17-18 menemme käymään lääkärin puheilla. Lähtökohtaisesti happisaturaation on oltava >80%, jotta saa luvan jatkaa ylöspäin. Alle 70% lukemilla tarjolla saattaa olla kehotus siirtyä alempiin korkeuksiin. Ilmeisesti tämä on joku paikallinen varotoimi. Samalla saamme referenssin omaan saturaatiomittariimme, joka tällä korkeudella on antanut lukemia 78-89 ajankohdasta ja henkilöstä riippuen. Pääsääntöisesti olemme kaikki varsin hyvävointisia.

Plaza Argentina on perusleiri, josta kiivetään kaikkia puolalaisen jäätikön reittejä sekä myös puolalaista poikittaisiirtymää. Leiri sijaitsee eräässä laaksossa ja perille päästäkseen on tehtävä kaikille sotureille armeijassa opetettu ketunlenkki. Joku voisi tietenkin pitää tuota varotointa tarpeettomana, mutta me emme ylenkatso mitään turvallisuuteen tähtääviä ratkaisuja. Itse olemme ryhmittäneet telttamme Aymaran puitteiden välittömään läheisyyteen. Todellisten lusikka-haarukka-kiipeilijöiden mielestähän tämä on pyhäinhäväistys, mutta meistä on pelkästään mukavaa, että toiletit sekä vesi on kätevästi saatavilla. Olemme lisäksi virittäneet Suomen liput liehumaan telttojemme viereen. Carlosin kamarepertuaariin kuuluva aurinkokenno kerää sähköä, jonka avulla lataamme akkuja, joilla puolestaan lataamme musiikkilaitteita, läppäriä, kameroja, satelliittipuhelinta, hiustenkuivainta, vatkainta, kahvikonetta, sodastreameria sekä GPS-paikanninta. Päästyämme jouluaattona leiriin, havaitsimme sen olevan kohtuullisen kansoitettu. Paikalla on runsaasti erilaisten operaattoreiden telttakyliä. Saimme tänään havaita ainakin hyvin usean ryhmän suuntaavan kohti ykkösleiriä. Hakuista päätelleen ainakaan puolalaisen jäätikön suora ei ollut reittivalintana.

Ykkösleiriin on arviolta 6-8 tunnin matka. Viimeisimmät nousijat lähtivät juuri äsken, eli abouttirallaa kahden aikaan iltapäivällä. Oma suunnitelmamme on nousta tavaralastein kuormattuina käymään ykkösessä (n.5000 metriä) ylihuomenna, eli teidän huomenna. Mikäli vointi ja voimat ovat huomenna kohdallaan saattaa osa juhdistamme käydä stokkaamassa kämppiä jo huomenna, eli teidän tänään. Säätila tänään on ollut puolipilvinen. Täällä se tarkoittaa sitä, että auringon paistaessa on järkyttävän kuuma ja heti auringon pilveydyttyä on melkoisen viileä. Teltassa lämpötilat ovat siedettäviä ja olemmekin kuunnelleet alatyylin musiikkia päivän mittaan. Harmiksemme huomasimme myös Aconcaguan itsessään olevan pilvien peitossa, mutta emme nyt sitä tässä murehdi sitä sen enempää. Sitä paitsi, taisimme mainita asiasta jo eilisessä postauksessamme. Carlos myhäilee tyytyväisenä teltassamme lämpötilan hivenen pudottua. Hän on osoittanut myös erinomaisen telttaemännän merkkejä pesemällä tänään muovipussillisen pyykkiä. Vähemmästäkin uupuu. Ja vielä pitäisi ruokaakin tehdä.

Iloksemme saimme huomata, että Juan saapui Casa de Piedrasta seuraksemme tänne perusleiriin. Mies vaikutti varsin hyvävoimaiselta, vaikka aikaisempi flunssa ja rankka nousu ovatkin varmasti verottaneet voimia. Nyt olemme siis kaikki kuusi perusleirissä ja valmiita tekemään huomisen aikana suunnitelmia ykkösleirin varustamisesta ja ensimmäisestä reissusta sinne. Muutoinhan päivään on kuulunut juomista ja kusemista. Vähän toiseen tyyliin kuin kotimaan illanvietoissa ja kuppiloissa on totuttu. Jose ja Perdita ovat intoa piukassa ja ovat lähteneet tekemään ympäristönkartoitushaikin. Odottelemme raporttia lähitienoista saapuvaksi ennen lääkärintarkastusta. Retkikunnalla on siis kaikki hyvin ja lokoisat oltavat.

Carlos, Lara, Perdita, Jose, Juan ja Miquel

Relaxing in a base camp Plaza Argentina (4200 meters). It has been awesome day dude. Juan just arrived from Casa de Peidra to keep us company here in base camp. Weather was quite hot and Juan took the ascent very easy to avoid exhaustion. Rest of the group has just relaxed and enjoyed mild headaches due to thin air. Our initial plan is to have two rest days before we will carry first loads to camp 1 (5000 meters). First cargo transportation will include some climbing gears, food, gas and other camping stuff. After visit to camp 1 we will come back and sleep in base camp. Trying to follow “climb high and sleep low” –principle. We are expecting quite slow paced being here in base for today. We’ve been mostly drinking and peeing all the time. (And not the normal Finnish way this time….) Today we received Aymaras group of climbers and one fellow Finn among them. We been also watching people took off from base camp to higher camps. Today between 5-6 pm. we will have our medical examination. Propably they will took our blood pressures, heart rates and o2-saturation. Local rule is that you need o2-saturation >80% to continue climbing and if it’s below 70% then you might need descent to lower camps. Our numbers has been between 80-90% so far. Expedition is well.

Yksittäisen taistelijan mietintöjä Jouluaattona

2011-12-25T20:00:00.000+02:00

(lisättynä blogiin takautuvasti, kun kirjoittaja on jo parantunut ja saapunut tekstinsä kanssa perusleiriin, missä muut jo olivat odottelemassa)

Jouluaattoilta yksin teltassa, on fiilis yllättävän herkässä. Oli voimat päässeet ehtymään ja flunssa yllättämään, oli pakko jäädä lepäämään. Haikeana katselin, kun ystävien reput keikkuen katosivat yli joen ja laaksoon kaukaiseen. Minä yksin takaisin telttaan hikiseen. Hän, joka on keskikesäisenä festariaamuna pikku kankaisessa herännyt auringon paahtamassa teltassa, tietää fiiliksen. Hikipisarat helmeilevät kasvoilla, ilma on raskasta hengittää ja olo on kaikin puolin tukala. Tarve päästä ulos raikkaaseen ilmaan on kova.

Täälläkin ulkoilma on toki raikasta, muttei voi mennä ulos lepäämään. Varjoa ei löydy ja keskipäivän aurinko polttaa kasvot ja tuuli tarjoaa silti tehokkaan vilustumiskertoimen. Vaikka kroppa kaipaisi kipeästi lepoa, on nukkuminen teltassa mahdotonta. Oviaukot on pakko pitää kiinni, koska muuten laaksossa puhaltava tuuli takaa hiekkapuhallusta vastaavan kokemuksen teltassa sisälläkin. Ilman festarikankkustakin on korkeaan ilmanalaan sopeutuminen haasteellista tässä kunnossa näissä olosuhteissa.

Vaikka sauna on siis omasta takaa, tulee mieleen suomalainen joulusauna ja oikea jouluateria. Täällä kinkku nautitaan ilmakuivatussa muodossa. Hetkittäin päähän yrittää takavasemmalta viekkaudella hiipiä ajatus lomabudjetin kohdistamisen mielekkyydestä. Työnnän ajatuksen kuitenkin nopeasti mielestäni ja pistän sen infernaalisen pääkivun piikkiin ja luokittelen kuumehoureeksi. ;)

Kellon madellessa kohti illan tunteja ja auringon matkatessa kohti vuorten takaista laskeutumispaikkaansa vaihtuu päivän tuskainen kuumuus hyytävään tuuleen. Lämpötila valuu pikkuhiljaa pakkasen puolelle. Aamulla oli leirin vieressä virtaava puro ohuen jääpeitteen kuorruttama, vaikka lämpötila päivällä oli yli kolmenkymmenen. Kontrasti on täällä mieletön.
Nää on näitä päiviä. Eräs rakas ihminen on joskus todennut näistä harrastuksistani, että ”kaikkea se kroppa kaipaa”. Yksin teltassa, keskellä ei v…u niin mitään, vietetyn jouluillan hämärässä nuo päässäni kaikuvat sanat saavat mut hymyilemään sarkastisesti ja nyökyttelemään salaa.

Onneksi olen yksin eikä kukaan näe. Toisaalta satelliitit tarjosivat mahdollisuuden lyhyeen hyvän joulun toivotus –puheluun kotisuomeen tänä aamuna ja tuo samainen ääni käski pitämään huolta ja pärjäilemään. Vaikkei kysymys olekaan mistään kuukausia kestävästä tutkimusmatkasta, antavat nuo pienet jutut suuren ilon ja paljon voimia ja tsemppiä.
Takautuvasti joulusaunaa odotellessa.

Kiitos kotiväet!

2011-12-25T09:43:00.006+02:00

Erinomaista Joulua Aconcaguan perusleiristä Plaza Argentinasta 4200 metristä.

Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, jotka ovat tervehdyksillään muistaneet retkikuntaa näiden ankarien olosuhteiden keskellä. Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, joiden ajatusten tiedämme olevan kanssamme täällä ohuessa ilmanalassa. Aivan ensimmäiseksi haluamme kiittää kaikkia, jotka tietävät olevansa ajatuksissamme. Eli kaikkia teitä!

Sitten itse asiaan: Douppii shittii. Jouduimme eilisen päivän päätteeksi tekemään vielä hieman ikäviäkin ratkaisuja. Päästyämme Casa de Piedraan kävi selväksi, että Michel on joutunut, vielä toistaiseksi tuntemattoman, influenssan kouriin. Kuumetta oli reilusti (40 astetta) ja yö ei ollut mikään maailman mukavin. Teimme valmiiksi erilaisia suunnitelmia jouluaaton ja perusleiriin siirtymisen suhteen. Myös Juan kärsi flunssasta. Jouluaattona kävi selväksi, ettei Michel pysty jatkamaan retkikunnan mukana ylöspäin. Myöskään leiriolosuhteet 3200 metrin korkeudessa ole parhaat mahdolliset toipumisen kannalta. Näin ollen Michel siirtyi muulin kyydissä takaisin lähtöpisteeseen ja sitä kautta edelleen tohtorin puheille. Asia on siis kunnossa ja niin myös Michel pian.

Juanin flunssa äityi myös sen verran kovaksi, että mies joutui jäämään Casa de Piedraan huilaamaan yhdeksi päiväksi. Jätimme siis yhden teltan, keittimen, ruokaa ja muuta tilpehööriä alemmas siten, että Juanilla on siellä mukavat oltavat. Odotamme miestä saapuvaksi huomenna tai viimeistään ylihuomenna.

Kaikkien säätöjen ja epäonnien jälkeen aloitimme nousun kohti perusleiriä 1030. Ylitimme ensitöiksemme aavistuksen verran kylmän, mutta hyvinkin matalan, virran. Jatkoimme erilaisia reittejä kohti 4200 metrin korkeutta. Näin ollen päivän aikana nousumetrejä tuli 1000 kappaletta. Ainoa tappio nousun aikana oli Miquelin sauva, joka ensin juuttui ja meni sitten menojaan virran mukana. Ehkä se oli palkinto siitä kikkailusta, kun Carlosin kanssa ylitettiin vesistö varmaan seitsemään kertaan. Kaikki viisi Miquel, Carlos, Lara, Jose ja Perdita alittivat seitsemän tunnin maagisen rajan. Jossain vaiheessa matkaa tuli kyllä mieleen, että voisi sitä jouluaattoa typerämminkin viettää.. Matkalla saimme myös ensimmäisen havainnon itse Polish Directista, joka on siis tarkoitus kiivetä tässä lähitulevaisuudesta. Kyllähän se livenä vähän pitkältä, lumiselta ja sopivan kaltevalta vaikutti..

Tätä kirjoitettaessa tunnelma on hyvä. Kävimme juuri syömässä maittavan joulupäivällisen ja sen jälkeen olemme siirtyneet telttoihin kuuntelemaan jytää ja huilaamaan. Huominen ja ylihuominen käytetään pääsääntöisesti lepäämiseen ennen ykköseen nousua. Lisäksi olen päässyt toteuttamaan sellaisen jutun, että saan toimia kohtuullisen ison vuoren perusleirin yhdestä parhaista teltoista diijiinä. Valitsin juuri uutta Nightwishtä, joten Empulle myös terveisiä, että jytä soi täällä perusleirissä. Olemme kaikki olleet nii-iin tuhmia, että kukaan ei varmaan saa mitään sukkahikeä, Pringles-tuubia tai pussiruokapierua kummempaa lahjaa. Maisemat ja tunnelma itsessään tosin ovat jo riittävä lahja. Seuraavassa erässä sitten hivenen kamahomostelua, perusleirin esittelyä ja lähitulevaisuuden suunnitelmia. Retkikunnalla melkein kaikki hyvin. Homma on kirjaimellisesti nousussa.

Miquel, Perdita, Juan, Jose, Michel, Carlos ja Lara

Christmas Eve was a little bit sad. Michel got some kind of a influenca. He spent the night suffering 40 degree fever and low 02-saturation. Michel was evacuated with mule today and he is receiving medical treatment. Michels condition is ok. Juan got also cold and he is staying in Casa de Piedra. We are expecting him to arrive 25.-26.12.2011 to base camp. Rest of the group hiked today up to Plaza Argentina (4200 meters) and set up tents to base camp. Hike went quite well and we actually saw the Polish Glacier and Aconcagua itself for the first time. Out planned route was quite long, full of snow and very well steep enough. We also enjoyed a delicious Christmas meal. Right now we are relaxing in our tents and listening to music. Next two days we will continue relaxing and chilling.Tomorrow we will introduce the base camp for you all. Expedition would like to thank all of you who has sent messages to us! Everything is almost well.

Hyvän Joulun tervehdys Casa de Piedrasta(3200m)

2011-12-24T09:28:00.007+02:00

Hyvää Joulua kaikille rakkaille Koti-Suomeen!

Retkikunta on tänään noussut 3200 metriin lähestymismarssin kakkosleiriin Casa de Piedraan. Lähdimme etenemään Pampa de Lunasista vähän kymmenenjälkeen. Nousumetrejä päivän aikana kertyi 400. Kokonaisuudessaan ylämäkeä kertyi tietenkin huomattavasti enemmän, sillä halusimme valita voimakkaasti kumpuilevan maaston jalkojemme alle. Matkalla kohtasimme runsaasti muuleja sekä erinomaisen kovaa vastatuulta. Kovimmat puhurit nousivat noin 15 m/s-nopeuteen. Aurinko paahtoi totuttuun tapaan, mutta erittäin voimakas tuuli viilensi retkuettamme huomattavasti. (Yksi askeleteen - kaksi taakse.) Matka taittui kuitenkin edellistä etappia huomattavasti jouheammin. Saavuimme lopulta Casa de Piedraan abouttirallaa 1615. Pystyttelimme ensi töiksemme kaikki teltat ja kävimme jo totuttuun tapaan tarkastautumassa sisään kakkosleiriin.

Tuulisessa säässä kokkailimme erittäin herkullisia ruokia ja nautimmeniitä vaihtelevilla ruokahaluilla. Happisaturaatiot pyörivät jossain 73%ja 88% välillä. Muutamia lieviä päänsärkyjä lukuun ottamatta retkikunnanvointi on hyvä ja spirit on hai. Huomenna 24.12.2011 on edessä aikainen herätys, sillä muulisaattue lähtee 0700 kohti Plaza de Argetinaa. Näin ollen joudumme pakkaamaan kaikki tavarat, teltat mukaanlukien, ennen sitä.Edessä on siis varsin rankka jouluaatto, sillä tähän mennessä olemme nousseet 800 vertikaalia ja huomenna luvassa on 1000 korkeusmetrin punnerrus perusleiriin. Pyrimme lähtemään liikkeelle hyvissä ajoin,arviolta 0830, sillä matkaan saattaa kulua 10 tuntia. Toivottavasti pääsemme nauttimaan perusleirin jouluateriasta joulun kunniaksi.

Retkikunta lähettää kaikille Hyvän Joulun tervehdyksen Casa de Piedrasta(3200m) ja jatkaa luottavaisena kohti uutta etappia jouluaaton kunniaksi.

Retkikunnalla kaikki hyvin.

Miguel, Michel, Lara, Perdita, Jose, Juan ja Carlos.

PS. Piti oikein ottaa joulukorttimainen kuva välittääksemme jouluisettunnelmamme täältä vuoriston keskeltä.

We start our 2nd aproach day 1015 from Pampa de Lunas (2800m). We hikedthrough remote landscape and faced heavy winds during the way. Day wasquite nice and we arrived to Casa de Piedra (3200m) at 1615. First wepitched our tents (in high winds) and cooked some delicious meals. We arefeeling quite strong. Few headaches, but that’s quite normal, because wehiked under the hard sun and gained some altitude during the way.Tomorrow 24.12.2011 we will depart from our camp towards the base camp(4200m) at 0830. It will be a very hard day due to 1000 meters altitudegain.Expedition is going well.Our expedition likes to wish you all Very Happy Xmas.

2011-12-23T11:16:00.004+02:00

Hola kaikille!

Tänään oli siisti päivä. Heräsimme ensin aamulla ja sitten nautimme hivenen aamupalaa hostellissamme. Kyyti kohti Punta de Vacasia lähti aamuntuiman jälkeen kello 1000. Matkalla kävimme tekemässä vierailun kiipeilijöiden hautausmaalle Andinistasille. Kokemus oli pysäyttävä ja järjen-toivottavasti-päässä- pitävä.

Varsinaisen lähestymisen aloitimme kello 1045 Punta de Vacasista (2400 metriä). Saimme puistonpitäjältä lahjaksi 3000 pesetan arvoiset pussit kakalle. Otimme juhlallisia kuvia tästä luovutustilaisuudesta. Asiaan kuuluvalla tavalla otatimme myös ryhmäkuvan Carlsosin kameralla (tietenkin), koska siitä ei saa kuvia tälle koneelle. (Carlosin kommentit: ”V****u Windows 7 ja 64-bittiä.) Päivä oli jo valmiiksi hyvinkin kuuma ja mittasimme lähestymismarssin aikana 32-36 asteen lämpötiloja. Varjossa tosin oli ainoastaan 27 astetta. Mutta eihän siellä voinut kävellä. Äideille ja sukulaisille tiedoksi, meillä kaikilla oli aurinkorasvaa ja hatut päässä.

Etenimme päivän aikana siten, että tunnin välein pidimme 10-15 minuutin tauon. Tämä siksi, että pidemmän tauon lihakset ehtivät jäähtyä ja marssijoille voi tulla kylmä.

Kokonaisuudessaan ensimmäiseen etappiin kului aikaa noin 6.5 tuntia ja melkoinen määrä nestettä. Kuumassa ilmanalassa on tärkeä nauttia reilusti nestettä. Näin myös teimme, mutta eihän se mitään auttanut. Pampa de Lenasiin (2800 metriä) päästyämme kävimme ilmoittautumassa vastaanottoon ja välittömästi sen jälkeen pystytimme Tietyn PohjoisNaaman VE25 ja ME 35 –teltat sekä Lauralle jonkun pienen Vauden räpsyn. Michel ja Miquel nauttivat päivälliseksi itse tehtyä pastaa, jossa höysteenä oli itse aikaisemmin paistettua jauhelihaa sekä täydellisen hyvä bolognese- kastike. Annoksen päälle ripottelimme tuoreita oliiveja. Muillakin oli jotain melko hyvää mättöä.

Ainoa rasitukseen liittyvä havainto oli melkoinen huimaus teltan pystytyksen yhteydessä. Tunne oli samaan aikaan epämiellyttävä ja miellyttävä. Nestetankkauksen ja pienen välppäyksen jälkeen olo muuttui abouttirallaa normaaliksi. Retkikunta mittauttikin kevyesti yli 90% happisaturaatioarvoja. Sykkeistä ei tässä puhuta sen enempää. Retkikunta on parhaillaan painumassa yöpuille ja huomenna jatkamme kohti Casa de Piedraa (3200 metriä) arviolta kello 1030. Arvioimme saapuvamme kohteeseen 6-7 tunnin marssin jälkeen.

Retkikunnalla kaikki hyvin. Miquel, Michel, Juan, Lara, Perdita, Carlos ja Jose.

Briefly about 22.12.11

In the morning after the breakfast we were dropped at the point bit down from Punta Del Inca where the trail begins towards Aconcagua base camp and summit. We walked today about 13 kilometres and measured temperature between 32-36 celcius. In the shadows, which we always tried to find for breaks, it was only +27 degrees. Water consumption was between 5-7 liters per person today, but some were dreaming of a cold beer when arriving into the camp. Arrival to today´s destination, Pampa de Lenas, took place approximately six hours after we left the road. We we set up our tents and began to fix the well earned dinner. The big surprise was that in this camp there was a real flushing toilet seat and a chance to get clear water to drink from a hose that came down directly from the mountain spring. The toilet and the drinking water source were apart from each other. ;) It´s nine o´clock and the first night in the tent begins to fall, so it´s time to call it a day and get some rest and prepare muscles and bones for tomorrow. Sleep tight!

Nousussa jo ennen nousua

2011-12-22T13:01:00.008+02:00

English text bellow!
Finnish text first!

Edellisen illan kamajumppa venähti monilla yli puolen yön, mutta siitä huolimatta joukkiomme lähti pirteänä viimeisille iskuille lähikauppoihin. Perditan löytämä kauppahalli päätti vihdoin jo kolmatta päivää jatkuneen pähkinöiden ja kuivahedelmien metsästyksen, ja Miguel ja Michel painelivatkin saman tien turvaamaan snacksien riittävyyden parin kilon lisähankinnoilla. Myös ilmastointiteippiä löytyi viime hetken paniikkiostoksilla, joten nyt pystytään taas jälleen korjaamaan kaikki kuorivaatteista telttoihin aina yhtä tyylikkäillä hopeanhohtoisilla paikoilla.

Yllättäen kaikki olivat kuitenkin valmiina hotellin aulassa jo hieman ennen klo.12 deadlinea, ja ehdimme hetken aikaa ihailla varustevuorta ennen kuin Aymaran opas tuli hakemaan meidät peräkärryllisellä minibussilla. 2,5 tunnin matka Puente del Incaan sujui mukavasti koko ajan jylhemmiksi muuttuvia vuoristomaisemia ihaillen, matkan varrella pysähdyimme myöhäiselle lounaalle pieneen Uspallatan kylään. Tämäkin lounas oli varsinainen carnivore feast, eli lihaa riitti annosta kohden lähes enemmän kuin normaali suomalainen syö viikossa.

Puente del Incaan saavuimme neljän maissa, ja pari tuntia meni ihan huomaamatta vielä muulikuormia säätäessä. Väännön lopputuloksena meillä on käytössä 5 muulia, joista kukin avustaa meitä kantamalla 60 kilon kantamuksen selässään kun me taas trekkailemme turisteina vain 15 kilon repuilla kohti perusleiriä. Nopealla laskulla olemme siirtymässä Plaza de Argentinan leiriin kevyellä puolen tonnin varustuksella, ei auta kuin syödä hyvin että takaisin päin tullaan edes hieman tyhjemmillä kasseilla.

Puente del Incan kylästä ei muutaman nähtävyyden lisäksi löytynyt kovin ihmeellistä tekemistä, joten illanviettomme koostui lähinnä oikeaoppisesta nestetankkauksesta jo tutuksi tulleella Andes-oluella. Pienin tarjolla oleva cervesa oli miehekäs yhden litran pullo, joten uskomme olevamme varsin hyvässä nousussa jo ennen varsinaisen nousun aloittamista.

Giving fast facts about what´s happened this far:

The expedition consists of 7 persons from different backgrounds willing to summit the highest mountain in the world outside of the Himalayas, Aconcagua in Argentina. Most of the people have climbed and travelled together earlier and some even have a longer mutual history. Neither of us has climbed to 7000 meters before, so this expedition is rather great challenge for all members. It will also be an experiment about what kind of effect will the thin air have on individuals physical condition. Nevertheless it requires as well a lot of mental strength to be able to overcome the physical challenges. We hope that the famous Finnish Sisu will be enough and that we will have enough of it. ? All of us have climbed, skied and done different type of extreme sports around the world for years. We travelled to Mendoza different times via different routes. Some luggage did obviously very different route, since it took almost a week extra time for it to arrive to Mendoza. Anyways we met each other there and had all the equipment at the spot successfully before the expedition really took off.

Last night in Mendoza was spent more with the mountaineering equipment than pillow. However, we were able to attack the stores around the city of Mendoza rather early in the morning. The last necessary pieces of gear and food were packed in the bags which together looked more like a small mountain in Hotel Cordillera´s lobby. Our travel organizer Aymara has plenty of experience of climber´s equipment bags´ volume and number and therefor arrived to pick us up by a minibus dragging a trailer behind it. On the way from Mendoza to Punta Del Inca we had a meal at a small lodge which had an atmosphere of a traditional skiing lodge. After arriving to Punta Del Inca, which is a small village where we spend our last night before 2-3 weeks in a tent, we had to check the weights of our bags. Part of our equipment is going to be transported by mules up to the base camp. Each mule carries about 60kg of gear and we have rented 5 of them. Totally we ended up having about half a ton of equipment and food, including the backpacks we are going to carry ourselves. Naturally the bags will get lighter constantly when the expedition proceeds, because we will “eat our bags lighter”.

In Punta Del Inca there is not that much to do, expect chilling out and starting the process of acclimatization. The process is naturally accelerated by shooting some local beer, already our old friend called Andes, served in one liter bottles. So this time it´s easy to say honestly that we had only few of them. We took a short walk around the village and found a cemetery, where are any lost heroes trying to conquer Aconcagua, buried. This scene makes a man rather humble and willing to take it easy on the mountain.

Tomorrow morning we will hit the trail with our backpacks and head towards the biggest mountain in our climbing history. It will take us three days to get to the basecamp, where we will have our Christmas meal in the evening. Let´s see if the Santa Claus will visit these heights during the Christmas.

The blog will be updated whenever and wherever. Stay tuned!

Argentiinassa paistetaan jauhelihaa Carlosin ja Juanin huoneen parvekkeella MSR:n XGK:lla

2011-12-21T02:59:00.005+02:00

Moro

On ilahduttavaa huomata, että myös Argentiinassa on tapana paistaa jauhelihaa parvekkeella. Matkustettuani, kotoa lähdöstä laskien, 28 tuntia ja 45 minuuttia, pääsin osallistumaan jauhelihanpaistotalkoisiin. Kaikki alkoi alusta.

Olin viimeinen saapuja. Lähdin matkaan maanantaina 19.12. kello 12.15 ja saavuin Mendozaan 20.12. kello 12.06. Matka sujui yllättävän mukavasti. Tapasin jo heti Madridissa ruotsalaisen Magnusin, joka oli käynyt tutustumassa Aconcaguan huippuun 25 vuotta sitten. Löysimme siis helposti yhteisiä puheenaiheita. Magnus oli myös matkalla Mendozaan joulunviettoon. Santiagossa törmäsimme vielä yhdenteen suomalaiseen satunnaiseen matkailijaan, joka oli myös menossa kohti Aconcaguaa. Muodostimme viimeisellä lennolla sellaisen yhteispohjoismaisen ryhmittymän, että amerikkalainenkin henkilö ihmetteli miten voi kuulla suomen kieltä näinkin kaukana Suomesta. Vastasimme, että helposti.

Päästyäni perille sain tietooni muutamia seikkoja. Niistä ensimmäinen oli se, että kaikki on kunnossa. Paitsi Michelin tavarat, jotka olivat vielä osittain kadoksissa. (Nyt nekin ovat löytyneet.) Olemme saaneet hankittua kiipeilyluvat kaikille, ostettua eväät ja nautittua isot pihvit punaviinillä. Tavanneet järkyttävän hyvin kaahaavan taksikuskin, järkyttävän hyvin huonosti kusetusta yrittävän taksikuskin sekä muutamia muita henkilöjä.

Sää Mendozassa on kuuma. Abouttiarallaa 33 astetta kaikkialla muualla paitsi hotellihuoneessa. Siellä lämpötilan saa säätää itse. Hotellin nimi on NH Cordillera ja se sijaitsee varsin keskeisellä paikalla. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkialle on lyhyt matka.

Tällä hetkellä (tosiaankin) paistamme jauhelihaa Carlosin keittimellä. Tarkoituksena on saattaa jauheliha sellaiseen kuntoon ja muotoon, että siitä voidaan nauttia vielä alkupäivinä lähestymisenkin aikana. Joka muuten alkaa ylihuomenna. (Huomioikaa toki, että aikaero Suomeen on viisi (5) tuntia.)

Kaikki on siis hyvin ja huomenna lähdemme Puente del Incaan kahdentoista aikaan. Sitä ennen on vielä paistettava ja koirankakkapussitettava jauhelihat sekä tehtävä muutama pienhankinta (pähkinöjä, karkkia, suklaata ja aurinkorasvaa sekä kaksi lisempää pastapussia ja vähän säilykelihaa). Muutoin olemme valmiina.

And the english language part for Magnus..

All is well. We have all the arrangements done and now we are drinking some beers and packing our gears. We have our licenses already and we will rent the The North Face tents tomorrow morning. Departure from Mendoza to Puente del Inca will take place tomorrow 12 o'clock. As you already know, weather is very nice and feeling is also very nice. We are ready to go and feeling is high (not that way..). We will update this site next time tomorrow from Puente. At least, we hope so. So all is well. And this is the bestest thing to do. In this moment we are cooking some minced meat for couple of the first days meal.

Lisempää juttua huomenna. Joka siellä kotiSuomessa jo onkin, mutta täällä vasta oikeasti huomenna.

Carlosin ja Juanin parveke sekä jauhelihanpaistotalkoot Carlosin XGK:lla.

Terveisiä sinne!

Carlos, Miquel, Juan, Perdita, Lara, Michel ja Jose.

2011-12-18T23:24:00.003+02:00

Hola!

Välitän etukomennuskunnan terveiset Santiago de Chilestä. Kossu ja Juha ovat siis päässeet Santiago de Chileen. Mikko on myös jossain valtameren yllä ja Pirjo, Jannu sekä Laura odottavat parhaillaan jatkolentoa Madridissa.

Itse pakkaan viimeisiä tavaroja kotona. Starttaan huomenna 1215 bussilla kohti Helsinki-Vantaata ja lento Madridiin lähtee 1700. Tavarat mahtuvat 23kg limittiin ja selkäreppuun tungetaan sitten vielä se vajaa kymmenen kiloa. Pitää vielä aamulla käydä tarkastamassa onko lennolla jalassa nämä..

..vai jotain kevyempää.

Carlosin ja Juanin terveiset sähköpostista:

"Alkureissussa riittää kesää, sillä Santiago de Chilessä on päivisin +30
ja Mendozaan, Argentiinan puolelle on luvattu vielä lämpöisempää keliä.
Kaupoissa on vähän tullut pyörittyä ja lisää tullaan pyörimään. Hintataso
Suomeen verrattuna... voisin sanoa, että edullisempaa on myös merkkiretkeilyvarusteiden osalta.

Myös pelkästään ulkoiluun keskittyneessä ostasrissa on pyörähdetty.

www.mallsport.cl
finnish.wunderground.com/global/stations/85574.html
finnish.wunderground.com/global/stations/87418.html

Juhan kanssa lähdetään 19.12 aamulla, kohti Mendozaa linja-autolla.
Siellä sitten ruokien haku ja kamojen välpäämistä jne..."

www.catainternacional.com/

Kohtamme koko porukalla siis Mendozassa 20.12.2011. Tarkoituksena on saada kiipeilyluvat hommattua mahdollisimman sujuvasti. Ostoksia pitää myös tehdä siinä määrin, että ei pääse nälkä yllättämään vuorella. Ehkäpä ehdimme vielä nauttimaan kunnollisen, pampalle kuolleesta härästä valmistetun illallisen Mendozassa. Ja tietenkin hyvän viinin kanssa.

Yksi erinomainen kuva vuodelta 2009, jolloin Markku, Jarmo, Antti, Mikko ja Jaakko valloittivat Aconcaguan Polish Direct -reittiä. Yhtenä tavoitteena retkikunnallamme on löytää vuonna 2009 tuulenviemä untuvatakki, jonka taskussa on Canon Ixus -kamera täynnä reissukuvia. Onneksi takin sisällä ei ollut ketään juuri silloin kun tuuli sen mennessään vei..

Näihin tunnelmiin tässä vaiheessa.

Terveisin:

Carlos, Miquel, José, Michel, Juan, Lara ja Perdita

Matkaanlähtöä odotellessa

2011-12-11T20:21:00.009+02:00

Lähtö Argentiinaan lähestyy. Ensimmäinen (Juan) lähtee jo tiistaina 13.12. Viimeinen (Miquel) lähtee matkaan sunnuntaina 19.12. Tavarat alkaa olla hankittuna ja joillakin jopa jo pakattuna. Hihamerkitkin valmistuivat. Tavallisten flunssien lisäksi ainakin osalla retkikunnasta esiintyy myös kohtalaisen kovaa matkakuumetta. Perdita kävi vielä tänään ajamassa sisään ylävuorikenkiään Nuuksiossa. Koska edelleen vasemman jalan kenkä painoi ikävästi, ei auttanut muu kuin hieman vuolla sisäkengän ilttiä pienemmäksi. Tuntui auttavan.

Järjestelyt vuorelle lähtöä varten olemme jo hoitaneet Aymará Adventures and Expeditions nimisen firman kanssa. Kuten Aconcagualla on tapana, mekin otamme muulikuljetuksen suurimmalle osalla tavaroista perusleiriin asti. Muulien lisäksi olemme varanneet Aymaran kautta hotelliyöt Mendozassa ennen vuorelle lähtöä, yhden yön Puente del Incaan sekä kuljetukset välille Mendoza-Puente del Inca – Punta Vacas. Ja sama takaisin vuorelta tullessa. Muuleja, kuljetuksia ja ensimmäisten päivien hotelleja lukuunottamatta hoidamme asiat omatoimisesti.

Räyskälä

2011-11-03T05:55:00.007+02:00

Tällä kertaa retkikunta haki kovuutta Räyskälässä. Kierrettiin Iso-Melkutin rinkat selässä ja jotta homma ei olisi kohtuuttoman rankkaa, yövyttiin luoteiskulman laavulla. Mukava kuulas syyspäivä ja kaunis ympäristö puhettelee aina. Illat alkaa olla tarpeeksi pimeitä nuotiolla tunnelmointiin ja mitä sitä muuta tarvitsee irtiottoon oravanpyörästä.

Saikkujen ja työkiireiden johdosta mukana oli vain osa jengistä: Ana, Carlos, Miquel, José ja Michel. Edellisen illan virallisessa osuudessa Oulunkylässä oli myös Lara ja Perdita. Viikonlopun suurin saavutus ovat jäsenien lattarinimet. Muuten puhuttiin taas niitä näitä: lähinnä hiottiin varustelistoja ja aikatauluja sekä suunniteltiin liikkeitä vuorella. Tärkeintä on tietysti nähdä matkakumppanit ja osa porukasta tapasi nyt ensimmäistä kertaa.

Kamahomoiluosiossa tällä kertaa teltoista. Räyskälässä oli testattavana Mountain Hardware EV2 ja enemmän elämää nähnyt MSR Stormking. Kumpikin vehje on lähdössä Argentiinaan. EV2 on yksikerrostelttana sopivan helppo ja kevyt tarjoten kuitenkin hyvää suojaa, joten se on tarkoitus olla parin kiipeilijän teltta rinteessä. Stormking on taas ajateltu perusleiriteltaksi, johon saadaan vaikka koko porukka samaan aikaan pelaamaan korttia, jos kelit eivät ole suotuisia ulkopuuhastelulle (kyseinen yksilö on testattu kolmellatoista hengellä). Näiden lisäksi tarkoituksena on ottaa kaksi North Facen VE25:sta. Toinen oma ja toinen todennäköisesti vuokrataan paikan päältä. Eli ajatuksena on yksi alhaalla pysyvä perusleiriteltta ja kolme kiipeilijöiden mukana liikkuvaa pienempää telttaa.

Sopivasti kamaa yönylireissulle

Tuli kuvattua aika hätäisesti kun mukana oli vain kännykät, mutta tässä kuvassa on tarkoitus tuoda ilmi seudun kauneutta.

Normiretkeilyä: valintatalon muovikassi, känny ja osa jengistä limboaa (toimitus valittelee jälleen kuvanlaatua).

Mountain Hardware EV2

Ja sisälle menee mukavasti kaksi kaverusta

Tässä vielä pystytysvaiheessa oleva MSR Stormking vetää muutaman enemmän.

Lisäinfoa:
Iso-Melkutin googlemapsissa: http://g.co/maps/aeupt
Mountain Hardware EV2: http://tinyurl.com/682wgn8
MSR Stromking: http://tinyurl.com/6dn7bx3
North Face VE25: http://tinyurl.com/5vms8lc

Tunnelmia Seitsemisestä

2011-10-10T17:14:00.011+03:00

Koska en päässyt mukaan Repoveden rientoihin, päätin lähteä jonnekin aivan muualle tasaamaan kokemuksia. Kohteeksi valikoitui tällä kertaa Seitsemisen urbaani kansallispuisto. Seitseminen on monellakin tapaa miellyttävä kohde etenkin pirkanmaalaisille, sillä puisto sijaitsee Pirkanmaalla. Ainakin minun mielestäni. Vain tunti Tampereelta, ja oletkin jo varsin mukavien puitteiden parissa. Mitään varsinaista erämaan tuntuahan Etelä-Suomen alueella on varsin vaikea saavuttaa, mutta Seitseminen on kuitenkin erinomainen intro vaellusharrastuksesta kiinnostuneille. Jota tässä osaltamme pyrimme tarjoamaan.

Suunnitelmamme oli käyskennellä puistossa perjantaista sunnuntaihin ja ottaa samalla rennosti. Itselleni rennosti ottaminen on hivenen haasteellista, sillä jalat menevät koko sellaista vauhtia eteenpäin, että pää ei aina pysy mukana. Näin ollen osa maisemien kauneudesta saattaa jäädä vähemmälle huomiolle. Onhan toki tärkeää päästä perille.

Lähtömme myöhästyi perjantaina siinä määrin, että katsoimme parhaaksi hankkiutua suoraan Koverosta Haukilammelle. Olimme sopineet jo etukäteen etukomennuskunnan kanssa, että kohtaamme illaan suussa tuolla aikaisemmin mainitulla leireilyalueella. Muutaman kilometrin pimeässä tarpominen sujui luonnollisesti liukkaissa merkeissä, sillä pitkospuiden pinta oli tehokkaasti liukastettu erilaisilla luonnonmateriaaleilla. Iloisen tiedustelu- ja valmisteluosaston yllätimme istumassa tulilla keskusteluun antautuneena. Mieleni teki tehdä ylläkkö ja pakottaa moiset rivakkaan lähtöön. Maltoin kuitenkin mieleni ja liityimme, ylläkön sijaan, muiden seuraksi nuotiolle. Tunnelma oli mukava.

Järvi oli lähellä ja teltta pystytettiin luonnolisesti sen kupeeseen. Näin se alkoi. Haukilammelta löytyy siis kaikki tarpeellinen. Puuvaja, wc, kirves, saha, nuotiopaikkoja, vettä järvestä ja hyvä tunnelma retkeilijän itsensä toimesta. Lyhyempää jalkapatikkaa arvostavalle kerrottakoon, että lähin parkkipaikka löytyy parin kilometrin päästä.

Lauantai valkeni edellistä päivää kirkkaampana ja myöhemmin saatoimmekin havaita sään muodostuvan kertakaikkiaan upeaksi. Metsän kuiskuttelut ja kivat maisemat siivittivät maltillista matkantaittoamme. Ihailimme valojen ja varjojen leikkiä kontrastirikkaassa maisemassa. Valitettavasti edellisinä päivinä puhaltanut voimatuuli oli puhaltanut suurimman osan erivärisistä puidenlehdistä pitkin maanpintoja. Näin ollen ruskaan pystyi tutustumaan parhaiten painamalla leuan rintaan ja tuijottamalla vähän kengänkärkien etupuolelle. Samalla kun liukasteli pitkospuilla. Niillä, jotka aikaisemmin liukkaiksi mainitsin.

Taivalsimme erilaisten alueiden halki, kuten Sormusten Herran Tarinassa konsanaan. Tavoitteemme sijaitsi Liesijärven telttailu- ja hengailualueella. Määränpäähän saapuminen oli ajoitettu aikaan ennen pimeää. Matkalla kuulimme paljon erilaisia, ihmisen aiheuttamia, ääniä ja olimme huolisamme siitä, että joutuisimmme metsäkokemuksellamme kanssakäymään sosiaalisesti muiden (vieraiden) ihmisten kanssa. Liesijärven upea leiripaikka oli ensisilmäyksen perusteella miehitetty ja naisitettu varsin tehokkaasti. Ajatustakin nopeampi teltanpystytykseni johti teltan pakkaamiseen tiedustelijavalion tullessa kuiskaamaan salaisuuden. Muutaman sadan metrin päässä ei ole ketään, paitsi nuotiopaikka ja hyviä paikkoja teltoille. Sinne.

Askartelimme puita, pystyttelimme majoitteet ja rakentelimme nuotionpohjat sellaiseen malliin, että oksa pois. Tai siis Eetu rakensi nuotion. Sytytystapahtuma on todisteeksi videoitu. Jälleen kerran vieressä sijaitseva järvi loi sen verran kivan viiliksen, että päätimme käydä pikaisesti kastautumassa sen hyytävässä syleilyssä. Ilta kului jälleen kivasti nuotiolla istuskellessa ja sitä kohennellessa. Taivas oli kirkas ja illankajo kaunis. Pimeyden halkoi kuu ja lukuisat taivaalta pongatut tähdenlennot. Yöpuuhun painuttaessa lämpötila alkoi painua uhkaavasti miinukselle. Onnistuin kaikki erähenkilötaitoni käyttäen selviytymään kevyessä teltassa kesämakuupussilla hengissä..
Aamulla olin jo menossa. Kun yllättäen joku (Eetu) vielä kytki nuotion tuleen. Viivähdimme siis vielä tovin noissa kauniissa maisemissa ja katselimme tulta. Se on kuulemma usein tapana erilaisilla eräjormailureissuilla. Aika oli kuitenkin tullut luoksemme ja näin ollen aloitimme 7 kilometrin pikataipaleen autolle. Luonnollisesti laitoimme etukomennuskuntaan nopeimmat jalat ja jälkikomennuskuntaan hitaammat jalat. Aamupäiväinen liikehtiminen oli erinomaista, sillä ympärillä saattoi nähdä syksyn ensi merkkien (kuuraa ja huurretta ja mitä näitä nyt on) maan pinnalla ja kasvien peitteenä myös.

Parin yön retkemme päätimme kesäiselle mökille järjestettyyn saunailtapäivään saunoineen ja hyvine ruokineen. Ähky oli hetken aikaa kovahko.

Vaikka reissussa oli nimenomaisesti kysymys antisuorittamisesta, niin olipahan kuitenkin mukavaa. Säät suosivat ja maisemat näyttäytyivät kauniina vaeltajan ympärillä. Saimme myös kulkea, eteläinen sijainti huomioiden, varsin rauhassa. Leiripaikkoja on huollettu hyvin ja niiltä löytyi kaikki tarvittava. Ja enemmänkin. Ja paljonkin enemmän. Nimittäin hyvä tunnelma ja rento meininki. Näin tällä kertaa.

Kiitokset vielä Sannille, Eetulle, Jennille, Mikolle ja Heidille. Niin ja Tottille ja Viiville. Näistä jälkimmäinen osoittautui varsinaiseksi eräkoirattareksi.

http://www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/seitseminen/Sivut/Default.aspx

Tunnelmia Repovedeltä

2011-09-29T02:32:00.000+03:00

Syksyn ensimmäinen tapaaminen järjestettiin Repovedellä 16.-18.9. Mukana olivat retkikunnasta Pirjo, Jannu, Laura, Kossu ja allekirjoittanut eli Mikko sekä vierailevana tähtenä Jake. Alunperin tarkoituksena oli treenata seikkailuskaboihin ja kiipeillä varovasti, mutta kun porukka innostui lähtemään mukaan saatiin aikaan enemmän aktiviteettiä ja päästiin vaihtamaan kuulumisia.

Varsinaista Aconcagua ohjelmaa ei ollut suunniteltu vaan jätettiin virallinen asia syksyn päätapaamiseen eikä kyllä treenattukaan mitään reissuun liittyvää eli ei tämä mikään täsmäharjoitus ollut. Puhuttiin paljon niitä näitä, pohdittiin käytännön järjestelyjä ja ihmeteltiin varustevalintoja. Ja onhan peruskuntoilu nätissä maisemissa ja hyvässä seurassa parasta valmistautumista tulevaan koitokseen.

Repovesi on siitä mainio paikka, ettei tekeminen lopu ihan heti. Olhava tarjoaa Suomen parasta kiipeilyä, mutta kansallispuistossa riittää näkemistä normiretkeilijälle ja alue tarjoaa rankkaa treenimaastoa vaativalle kuntoilijalle. Pidempää vaeltamista ei mahdu tekemään, mutta paikan paras puoli onkin kompakti koko ja vaikkapa yhdellä juoksulenkillä näkee vaikka kuinka paljon erilaista maisemaa. Repaleiset vesistö ja suuret korkeuserot tekevät luonnosta kaunista ja dramaattista.

Olhava aamulla

Kossu, Jannu ja Laura retkeilemässä.
Kenelleköhän tässä nauretaan?

Meidän retki lähti Hillosensalmen asemalta, jossa kamat heitettiin kanootteihin. Näin saatiin heti kivasti retkifiilikset päälle. Hiljalleen meloen pääsee tunnissa Karhulahden nuotiopaikalle, josta käveltiin kilometrin verran Olhavan leiripaikalle. Tehtiin tämä reissu Pirjon kanssa perjantaina pimeässä ja oltiin kiipeilyleirin ensimmäiset asukkaat. Viikonlopun aikana paikalla ehti vierailla melkoinen joukko ihmisiä niin kiipeilijöitä, nuoria ganstoja kuin perusretkeilijöitä. Leiristä itse kukin pystyi kivasti tekemään mitä lystäsi ja itse eläminen on tehty helpoksi kun on kaivo, vessat sekä nuotiot. Ennen kaikkea paikka on kaunis. Leirielämän lisäksi ohjelmassa oli patikointia, juoksua, kiipeilyä, uintia, melontaa ja marjastusta. Suht monipuolinen setti yhdelle viikonlopulle.

Matka taittuu meloen

Spade on kotonaan kenttäolosuhteissa.

Kiipeily on tietysti Olhavalla se juttu. Meidän seurueesta seinällä kävi Pirjo, Laura, Jake ja minä. Ylisanoja on tässä turha alkaa kirjoittamaan kun kaikki alan ihmiset ovat varmaan ne jo kuulleet. Itse olin ensimmäistä kertaa paikalla ja meno oli sen mukaista. Sain kiivettyä laatalta yhden reitin (Salama 5+) lähes itkien ja jäi ihan pikkaisen hampaankoloon. On kuitenkin erittäin selvä juttu mitä kiipeilymestaa täytyy jatkossa suosia. On sellainen fiilis, että paikka voisi nostaa omaa tasoa aika kivasti kunhan siellä pääsee vauhtiin. Samaa tekemisen meininkiä ei oikein saa Rollareilla niitä samoja vitosia tunkatessa. Oli myös mukava huomata miten käytännöllistä kaikki oli: aamiaispöydästä pystyy lähtemään suoraan seinälle, kivi kuivuu todella nopeasti ja kun jengiä on aina paikalla ei missään vaiheessa pääse tylsyys yllättämään.

Olhavan laatta. Musta mimmi lepäilee Salaman kruxissa.

Joku pikkaisen paremmin luonon merkkejä lukeva ei välppäisi enää tässä vaiheessa.
Kallio pysyi koko viikonlopun ihmeellisen kuivana vaikka monessa muussa paikassa oli hyvinkin kosteaa.

Treenaamisesta puhuttaessa Repovesi tarjoaa hyvin monipuoliset mahdollisuudet. Vesistöt ovat sopivan rikkonaisia melomiseen. Polkuja ja teitä löytyy joka lähtöön perus hiekkateistä rullaavien kangaspolkujen kautta vaativiin teknisiin ja ennen kaikkea mäkisiin pätkiin. Näistä saa koottua useita hyviä lenkkejä. Seikkailuskaboja ajatellen runsaat vesistöt tarjovat hyvät mahdollisuudet coastaleringiin. Malliksi minun ja Jaken lauantain treeni: http://tinyurl.com/3galpcg. Jake heitti toisen setin sunnuntaina.

Laitetaan vielä muutama kuva.

Laura ihmettelee valoilmiötä.

Kossu retkeilee amerikan maalliin.

Ilme kertoo kaverin tajuavan itsekin miten äskeinen suoritus meni.

Pirjolla ei tunnu missään

Jake tietää tyylin ratkaisevan boulderoinnissa.

Lisää infoa:
http://www.luontoon.fi/repovesi
http://www.hillosensalmenasema.com
http://27crags.com/crags/olhava

First steps

2011-09-19T18:43:00.003+03:00

Aloitetaanpa blogin päivittäminen perusteista ja lyödään vähän perustietoa Aconcaguasta tarjolle. Aloitussepostukset on koottu aikaisemmasta sähköpostikirjeenvaihdosta. Luonnollisesti tässä vaiheessa vuotta ja aika-akselia ei retkikunnalla ole käytössä omaa valokuvamateriaalia vuoresta, joten blogissa käytetyt kuvat on lainattu erilaisista nettilähteistä.

Retkikuntamme tarkoitus on nousta vuoren huipulle kahtena tai kolmena köysistönä puolalaisen jäätikön kautta. Lähtökohtaisena tavoitteena on käyttää jäätikön ylittävää Polish Direct -reittiä. Kyseinen reitti näkyy alla olevassa kuvassa.

Aconcagua on Pohjois- ja Etelä-Amerikan ja eteläisen pallonpuoliskon korkein vuori (6 962 m) ja korkein huippu Aasian ulkopuolella. Se sijaitsee Andien vuoristossa Mendozan maakunnassa Argentiinassa aivan Chilen rajan tuntumassa. Sen ympärillä on monia muita yli 5 000 metrin korkuisia vuoria. Vuoren nimi on peräisin ketsuan kielisestä ilmauksesta ”Ackon Cahuak”, joka tarkoittaa ”kivistä vartiopaikkaa”.

Acongacua on syntynyt Nazca- ja Etelä-Amerikan laattojen törmäyksestä aiheutuneissa mannerliikunnoissa. Vuori ei ole vulkaanisesti aktiivinen, vaikka sen lähistöllä on toimivia tulivuoria. Vuoressa on jälkiä erilaisista geologisista aikakausista. Vuorella on jäätiköitä, joka vaikuttaa maisemaan paljon. Lisäksi siellä on jokia ja järviä.

Ilmanpaine, ilmankosteus ja lämpötila tietenkin pienenevät ylöspäin mentäessä. Tosin alempanakaan lämpötila ylittää harvoin nollaa, ylhäällä pakkasasteita on usein 20 tai enemmän. Tyyneltämereltä tulee kosteita tuulia. Ne ovat myös pääsyy vuorella esiintyviin tuuli- ja lumimyrskyihin.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aconcagua
http://en.wikipedia.org/wiki/Aconcagua
http://www.summitpost.org/aconcagua/150197
http://www.climbingfinn.fi/2008/index.html
http://www.relaa.com/index.php?topic=12192.0

Reitti kulkee koilisella jäätiköllä vuoren itäseinällä ja sitä lähestytään Vacas Valleystä
http://www.google.fi/images?hl=fi&biw=1230&bih=699&q=polish+glacier&um=1&ie=UTF-8&source=univ&ei=XrwYTdf8OpGVOo3egfII&sa=X&oi=image_result_group&ct=title&resnum=2&ved=0CC4QsAQwAQhttp://www.summitpost.org/direct-polish-glacier-route/155946

http://www.alpenthyme.org/alp/acg/acg.htmlhttp://www.rucsacs.com/gallery/Aconcagua/116/

Muodollisuudet

Kiipeilylisenssi pitää hankkia Mendozasta, ja se pitää tehdä henkilökohtaisesti. Lisenssi on voimassa 20 päivää siitä hetkestä, kun puistoon on astuttu. Lisessin hinta on 1500 Argentiinan Pesoa (1 ARS = 0.1917 Eur) high seasonin aikaan (15 joulukuuta - 31 tammikuuta), eli nykykursseilla alle 290€. Mikäli aika ylittyy, joutuu todennäköisesti maksamaan tuplan. Aconcaguan webbisivuilta lötyy lomake, jolla lisenssiä haetaan. Maksu suoritetaan pankkiin ja kuittia vastaan saa lisenssin. Hommaan menee 1-2 tuntia.

Logistiikka

Vuorelle siirtymiseen tarvitaan muuleja, joiden lukumäärä riippuu matkalaisten määrästä. Yksi muuli kantaa 2*30 nyssäkät. Kuljetukset paluuta varten pitää koettaa sopia niin, ettäi tarvitsisi maksaa edestakaisesta matkasta. Sama pätee toki menoon. Vuorelta pitää tuoda alas kaikki sinne viemänsä tavara ja tuotettu materia. Tämä tarkoittaa myös ulosteiden raahamista takaisin alas kiipeilyn päätteeksi. Laiminlyönnistä palkitaan kohtuullisen merkittävällä sakolla.

Kommunikointi

"There is a parkrangers radio frecuency continuous listening in 142.8 MHz FM.Therefore, any visitor who has a FM handie transceiver, can communicate with the parkrangers and also consult the medical staff installed at the base camps."

Olosuhteet

Ilmanpaine huipulla 40% merenpinnasta.
Yli 5km korkeudessa lämpötila saattaa ajoittain laskea -20C asteeseen ja huipulla on mitattu yli 30 asteen pakkasia - tuulivaikutuksineen lukemat ovat vielä kovemmat.

Toisinaan huipulla voi olla hyvinkin lämmintä. Sienimuotoiset pilvet ennakoivat rajua myrskyä, ja silloin ylävuori on syytä tyhjentää.

Reitti: Polish Glacier (napattu sivulta www.aconcagua.com)

"Ascending the deep pass of river Vacas and Relinchos where you will find lots of water courses with enough firewood you arrive at the base camp "Plaza Argentina", "Plaza de Mulas Superior" (4.100 mts.). From the base camp you ascend in direction West-North-West by serius slopes of up to 4.700 mts. once you passed the big outcrop rock you can set up camp 1. Then you. go on in the same direction and will come to Portezuelo Ameghino (5.300 mts.). You go on South West direction, ascending by the North of Westcrest until you arrive at 5.800 mts. Approximately this is the beginning of the Polish Glacier and there you may set up camp 3. Once on the glacier you do not leave it until you arrive at 6.500 mts. Very close to the side of the edge and in a place protected by the rocks, you find camp 4, named "Piedra Bandera". To attack the summit it is convenient to camp at 6.700 mts. The distance. from Punta de Vacas to the base camp is approximately 60 kms. Since access is fairly easy many expeditions get to the base of the Polish Glacier either through the Northwest route or the Normal route, departing from the refuges installed at 6.000 mts."

Lisätään tähän loppuun vielä ihan hyvä video Polish Direct Routesta.

Kuntotestiä

2011-08-18T19:44:00.007+03:00

Moro!

Ylihuomenna on edessä itselläni alkusyksyn kuntotestini eli Helsinki City Marathon. 42 km ja rapiat juostavaa, joka päättyy Olympiastadionille. Maratoneja helsingissä on jo takana 20 kpl peräkäisinä vuosina ja nyt tulee ventti täyteen. Numeroni on muuten 197. Ja ei muutakuin kannustamaan, jos ei itse juokse.

Tätä odotellessa on hyvä keskittyä tankkaamiseen ja taktiikan hiomiseen eli alussa niin paljon kuin pääsee ja lopussa niin lujaa kuin jaksaa :)

http://www.helsinkicitymarathon.fi/

Kuntotesti läpäisty aika 3:35 ja lopussa oli vähän kramppeja jaloissa...tästä on hyvä jatkaa.

Kossu

Blogi avattu!

2011-08-17T00:57:00.001+03:00

Odotellaan vielä sisältöä...